Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Hostellipalo sai alkunsa varastoon viedyistä nuotiotuhkista – tutkinnanjohtaja ihmettelee, miksi niitä on säilötty sinne useita kertoja

Onnettomuustutkintakeskuksen mukaan tuli levisi todennäköisesti tuhkista, joita oli varastoitu rakennuksen päädyssä sijaitsevaan kylmään varastoon. Varasto oli ulkopuolisen matkanjärjestäjän käytössä.

Hostellirakennus tulessa Äkäslompolossa.
Onnettomuustutkintakeskuksen mukaan palo sai todennäköisesti alkunsa nuotiotuhkista, joita oli jostain syystä tuotu rakennuksen päädyssä olevaan varastoon. Kuva: Rauli Johansson / lukijan kuva

Kolme kuolonuhria vaatinut Äkäslompolon hostellipalo sai alkunsa rakennuksen päädyssä terassitasolla sijainneesta kylmästä varastotilasta. Onnettomuustutkintakeskuksen (Otkes) mukaan todennäköisin syttymissyy ovat varastotilaan paloa edeltävänä iltana tuodut nuotiotuhkat.

– Tulemme tutkinnan edetessä selvittämään, miten tuhkia on yleensä tuotu luonnosta pois tai varastoitu, tutkinnanjohtaja Timo Naskali sanoo.

Rakennuksen pohjapiirrustus jossa punaisella ympyröity kymä ulkovarasto.
Rakennuksen 1. kerroksen pohjapiirros, jossa ympyröitynä palon alkamispaikaksi tarkentunut kylmä varastotila. Kuva: Kolarin kunta, kuvakäsittely Elina Ervasti / Yle

Kolarin kunnassa Äkäslompolon kylässä sijaitseva Silver Fox -hostelli paloi 13. helmikuuta. Palossa kuoli kaksi saksalaista ja yksi suomalainen.

Lapin poliisi kertoi viime viikolla, että se tutkii paloa törkeänä yleisvaaran tuottamuksena, törkeänä kuolemantuottamuksena, törkeänä vammantuottamuksena ja pelastusrikkomuksena. Poliisi ei ole kertonut, ketä rikoksista epäillään.

Tuhkia oli jäähdytetty lumella ja tuotu varastoon

Onnettomuustutkintakeskuksen mukaan nuotiotuhkia oli jäähdytetty lumella ennen kuin ne oli siirretty varastotilaan.

Tutkinnanjohtaja Naskalin mukaan on vielä selvityksessä, kuinka järjestelmällistä tuhkien säilytys puisessa varastotilassa on ollut.

– Sen verran tiedetään, että ei tämä ensimmäinen kerta ollut, kun tuhkia on sinne viety. Tällä kertaa palo sattui syttymään, mutta se olisi voinut syttyä jollain aiemmallakin kerralla.

Naskalin arvion mukaan nuotiotuhkia oli kertynyt varastoon ainakin ”muutamalta nuotiokerralta”.

– Vielä ei ole selvillä, miksi tällainen toimintatapa on syntynyt ja kenen toimesta.

Kylmä varastotila oli ulkopuolisen matkanjärjestäjän käytössä. Tilan pääasiallinen käyttötarkoitus oli erilaisten retkeilytarvikkeiden säilytys. Otkesin mukaan palon syttymishetkellä siellä säilytettiin muun muassa lumikenkiä.

Naskalin mukaan varastotilan rakenne edesauttoi palon leviämistä.

– Varastotilassa ainakin ilmeisesti katto oli rakolaudoista, jolloin tuli pääsi leviämään siitä nopeasti yläkerran luhtikäytävälle, Naskali kertoo Onnettomuustutkintakeskuksen torstaina julkaisemassa tiedotteessa.

Rakennuksen toisen kerroksen pohjapiirros.
Onnettomuustutkintakeskuksen mukaan tulo levisi nopeasti varaston katon kautta yläkerran luhtikäytävälle (pohjapiirroksen kuvassa alhaalla). Kuva: Kolarin kunta

Otkes ei tässä vaiheessa kommentoi, minkä matkanjärjestäjän käytössä ulkopuolinen varastotila oli.

Rakennuksen omistajan Suomen Ladun mukaan sillä ei ole tietoa ulkopuolisen matkanjärjestäjän nimestä tai toimista, vaan asia kuuluu Silver Fox -hostellin yrittäjälle Pekka Laanpäälle. Yle ei ole yrityksistä huolimatta tavoittanut Pekka Laanpäätä.

Koska palo alkoi ulkoa, palovaroittimet eivät ehkä toimineet

Onnettomuustutkintakeskus jatkaa edelleen aineiston kokoamista sekä kuulemisia. Turvallisuustutkintaan kuuluu myös viranomaisten toiminnan tarkastelu – mukaan lukien rakennuksen paloturvallisuus.

Onnettomuustutkintakeskuksella ei ole tarkasti tiedossa, millaisia palovaroittimia rakennuksessa on ollut. Julkisuudessa on jo aiemmin kerrottu, etteivät palosta pelastuneet henkilöt kuulleet palovaroittimien mahdollista hälytystä.

– Koska palo alkoi ulkoa, on mahdollista, että varoittimet eivät ainakaan palon alkuvaiheessa hälyttäneet, Naskali toteaa.

Onnettomuustutkintakeskus jatkaa paloturvallisuuskysymysten selvittämistä osana tutkintaa.

Turvallisuustutkinnan kesto on keskimäärin 9–12 kuukautta.

Juttua päivitetty 14.3. kello 13.28 Naskalin kommenteilla. Jutun pääkuva päivitetty. Jutun otsikkoa muokattu 14.3. kello 14.10.