Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Keskustapoliitikko teki oikaisuvaatimuksen: Kaappasiko Satakunnan aluehallitus sille kuulumatonta valtaa?

Kiistassa on kyse siitä, missä toimielimessä päätetään palvelujen keskittämisestä. Satakunnassa on etsittävä noin sadan miljoonan euron sote-säästöt

Kankaanpään terveyskeskuksen opastuskyltit, taustalla punainen tiilirakennus ja luminen talvimaisema.
Kankaanpään terveyskeskus on osa Satakunnan hyvinvointialueen palveluverkkoa. Kuva: Tapio Termonen / Yle

Kiista päätösvallasta jatkuu Satakunnan hyvinvointialueella.

Aluehallitus linjasi helmikuun lopussa, että aluevaltuusto päättää jatkossa sote-keskusten sijaintipaikoista ja aluehallitus puolestaan siitä, mitä palveluita missäkin keskuksessa tarjotaan.

Aluehallitus voi tämän perusteella jatkossa päättää esimerkiksi perhekeskuksen tai hoito-osaston lakkauttamisesta tai siirtämisestä. Aluehallituksen päätösvaltaan kuuluu myös asumispalveluiden yksiköiden lakkauttaminen ja perustaminen.

Oikaisuvaatimus: Päätösvallan rajat ylitetty

Keskustan aluevaltuutettu, entinen pitkäaikainen Eurajoen kunnanhallituksen puheenjohtaja Vesa Jalonen katsoo laatimassaan oikaisuvaatimuksessa, että aluehallitus on ylittänyt päätösvaltansa.

Jalonen korostaa, että aluevaltuusto on hyväksynyt hallintosäännön, jota myös aluehallituksen on noudatettava. Hän tulkitsee, ettei aluehallituksen päätös ole hallintosäännön mukainen.

Kuka päättää sulkemisista?

Ytimeltään tulkintakiistassa on kyse siitä, missä päätetään Satakunnan hyvinvointialueen palveluverkkosuunnitelman toteuttamisesta. Suunnitelmaan kuuluu palvelujen voimakas keskittäminen, mikä on herättänyt voimakasta vastustusta pienemmissä kunnissa.

Jalonen katsoo, että aluehallitus on kaapannut päätöksellään itselleen sellaista valtaa, jota sille ei kuulu.

– Hallintosäännön tulkinta, jonka aluehallitus on nyt päätöksensä myötä omaksunut, johtaa demokratian ja hyvinvointialueen asukkaiden kannalta täysin kohtuuttomaan lopputulokseen, Jalonen sanoo.

Keskusta on asettunut aluevaltuustossa puolustamaan palvelujen järjestämistä hajautetulla mallilla. Puolue äänesti aluehallituksessa tehtyä päätöstä vastaan yhdessä perussuomalaisten kanssa.

Isot säästöt edessä

Satakunnan hyvinvointialueen virkamiesjohto on esittänyt isoa säästöohjelmaa. Vuoden 2026 aikana hyvinvointialueen pitää kattaa viime ja tänä vuonna kertyvä alijäämä, joka Satakunnassa on arviolta runsaat 100 miljoonaa euroa.

Jos hyvinvointialue ei onnistu säästöissä, uhkana on pahimmassa tapauksessa liittäminen johonkin toiseen hyvinvointialueeseen. Talousongelmat ovat kuitenkin tällä hetkellä yhteisiä kaikille hyvinvointialueille riittämättömän rahoituksen takia.

Hyvinvointialue ilmoitti keskiviikkona aloittavansa yt-neuvottelut 15 miljoonan euron säästöjen etsimiseksi henkilöstökuluista. Ne voivat johtaa 400 henkilötyövuoden vähenemiseen. Neuvottelut koskevat koko 10 000 ihmisen organisaatiota.