Lappeenrannassa Kisapuiston ja Lepolan kaavamuutos tulee tänään maanantaina kaupunginhallituksen käsittelyyn.
Kaava mahdollistaa liikuntapaikkarakentamisen alueelle jatkossa, vaikkei monitoimiareenaa Kisapuistoon tulisikaan.
Lappeenrannan kaupunkikehityslautakunta päätti jo, että Kisapuiston ja Lepolan alueiden asemakaavamuutos jätetään pöydälle, kunnes Lappeenrannan kaupunginvaltuusto on vahvistanut uuden areenan sijainnin.
Vs. kaupunginjohtaja Tuomo Sallinen käytti kuitenkin otto-oikeuttaan, koska hänestä on tärkeää, että Kisapuiston kaava-asia ei viivästytä kokonaisuutta.
Areenan sijoittamispaikkaa Kisapuiston asemakaava ei ratkaise, vaan kaupunginvaltuuston on jatkossa päätettävä erikseen, rakennetaanko monitoimiareena Kisapuistoon vai muualle.
Asiasta kertoi ensin Etelä-Saimaa.
Lappeenrannan kaupunki jatkaa selvityksiä monitoimiareenalle sopivista paikoista neljässä kohteessa. Jatkoselvityksiä tehdään kaupungin ydinkeskustassa Weeran korttelissa ja torikorttelissa sekä keskustan lähialueella sijaitsevien Kivenkadun ja Armilan alueilla.
Onko sinulla uutisvinkki tai kuvasitko uutistilanteen? Lähetä kuva, video tai vinkki osoitteeseen lappeenranta@yle.fi. Maksamme julkaistuista kuvista ja videoista palkkion.