Tammelan valtuusto päätti maanantai-illan kokouksessaan irtautua seudullisesta rakennusvalvonnasta ja ympäristönsuojelusta. Valtuustossa asiasta ei käytetty puheenvuoroja ja asia hyväksyttiin yksimielisesti.
Irtautuminen tapahtuu viimeistään vuodenvaihteessa, mahdollisesti jo aikaisemmin.
Tammela on ostanut palvelut jo useiden vuosien ajan Forssan kaupungilta yhdessä Humppilan, Ypäjän ja Jokioisten kanssa.
Sopimuksen tulkinnoista on tullut kiistaa.
Kunnan tekninen johtaja Jari Kauppi kertoo, että kesäajan palvelujen järjestäminen on ollut yksi isoimmista erimielisyyksistä.
– Tammelassa haluttaisiin kesäisin kesäasukkaille ja muillekin kattavampaa palvelua seudullisen tarjoaman päivystysluonteisen toiminnan sijaan.
Ottaessaan tehtävät jälleen kunnan omaksi toiminnaksi Tammela perustaa sitä varten rakennustarkastajan ja ympäristötarkastajan virat. Lupasihteerin roolin täyttämistä pohditaan vielä, kertoo Kauppi.
– Seudun kuntien teknisten toimien kesken on jatkossakin yhteistyötä kuten ennenkin. Etenkin vesihuoltoa kehitetään yhdessä, hän muistuttaa.