Raisioon on tulossa noin 700 oppilaan, uusi yhtenäiskoulu. Koulu rakennetaan Raisiontien ja Raisionkaaren kulmaukseen.
Maanantai-iltana kokoontunut Raision kaupunginvaltuusto hyväksyi Myllypellon koulun tarveselvityksen.
Tällä hetkellä Raision kaikki yläkoululaiset eli 7.–9. luokan oppilaat opiskelevat Vaisaaren koulussa. Myllypellon koulun valmistuttua Raisiossa siirrytään kahden yhtenäiskoulun malliin. Uuteen Myllypellon kouluun ja rakenteilla olevaan Tiedonpuiston kouluun sijoitetaan vuosiluokkien 5.–9. oppilaita.
Alakouluihin jäävät vuosiluokkien 1.–4. oppilaat. Esiopetusryhmät aiotaan siirtää päiväkodeista alakouluihin.
Kouluverkkouudistus on saanut osakseen kritiikkiä.
Tavoitteena on, että Myllypellon koulun rakentaminen alkaa vuonna 2026 ja koulu valmistuu vuonna 2028.
Tilaohjelmassa uuden koulun kooksi on suunniteltu noin 12 000 kerrosneliötä. Hankkeen kustannusarvio on 38–45 miljoonaa euroa.
Vaativaa erityistä tukea tarjoavan Mylly-Antin koulun toiminta on suunniteltu siirrettäväksi Myllypellon koulun yhteyteen.