Rakentaminen on Suomessa nyt historiallisen alhaisella tasolla.
Rakennusteollisuus RT:n elinkeinopoliittisen johtajan Anu Kärkkäisen mukaan rakentamisen määrä on niin pieni, että tilanne voi muutaman vuoden päästä johtaa asuntopulaan.
– Meillä on Teknologian Tutkimuskeskus VTT:n selvitys, jonka mukaan Suomeen pitäisi rakentaa vähintään 30 000 asuntoa joka vuosi. Lisäksi asunnot valmistuvat viipeellä, sillä hankkeet kestävät 1,5–2 vuotta, Kärkkäinen huomauttaa.
Rakennusteollisuus RT:n arvion mukaan koko maassa rakennetaan tänä vuonna noin 15 000 uutta asuntoa, kun määrä on viime vuosina ollut jopa yli 40 000. Suurin osa asunnoista eli 9 000–9 500 rakennetaan tänä vuonna valtion tuella. Vapaarahoitteisia asuntoja tehdään vain muutamia tuhansia.
– Rakennuslupien ja kerrosneliöiden määrillä mitattuna rakentaminen on alhaisemmalla tasolla kuin kertaakaan 1940-luvun jälkeen, Kärkkäinen sanoo.
Pankkien lainalinja on rakentajien mukaan kiristynyt
Korkeat korot sekä rakentajien ja asunnonostajien vaikeus saada lainaa hidastavat osaltaan rakennusalan ja asuntokaupan elpymistä. Myös kohonneet elin- ja rakentamiskustannukset jarruttavat rakentamista.
Kiiruna-talojen myyntiedustaja Kalle Vähäkuopus kertoo, että kauppoja on kariutunut, koska ostajat eivät ole saaneet pankeilta rahoitusta.
– Pankit ovat parin vuoden aikana kiristäneet lainaehtoja ja maksukykylaskelmia. Tuntuu, että ne ovat todella tiukat. Vaikka ihmiset käyvät töissä, he eivät silti välttämättä saa rahoitusta omakotitaloihinsa, Vähäkuopus sanoo.
Lainan saannin tiukentuminen vaikuttaa yksityishenkilöiden ja rakennusliikkeiden lisäksi taloyhtiöihin, joilla on vaikeuksia saada rahoitusta korjausrakentamiseen. Taloyhtiöt ovat erilaisessa asemassa eri puolilla Suomea.
– Polarisaatio on voimistunut. Alueilla, joilta väestö muuttaa pois, taloyhtiöiden on vaikea saada lainaa korjausrakentamiseen, Anu Kärkkäinen sanoo.
Myymättömiä asuntoja nelinkertaisesti aiempaan verrattuna
Tällä hetkellä myymättömiä asuntoja on Rakennusteollisuus RT:n arvion mukaan koko maassa noin 4000, kun tavallisesti niitä on ollut noin tuhat.
Rakennusalalla odotetaan, että tilanne kohenee aikaisintaan ensi vuonna. Yleisen korkotason lasku korjaisi tilannetta, sillä silloin lainansaanti helpottuisi.
Paljon riippuu Euroopan keskuspankista ja siitä, laskeeko se ohjauskorkoaan lähiaikoina.