SAK:n hallitus päättää tänään keskiviikkona klo 14 alkavassa kokouksessaan, miten työtaistelut hallitusta vastaan jatkuvat, jos jatkuvat.
Tätä ennen työministeri Arto Satonen (kok.) käy kaksi tärkeää keskustelua, jotka voivat vaikuttaa ratkaisevasti SAK:n päätökseen.
SAK:n hallituksen piti tehdä päätökset jo eilen, mutta se keskeytti kokouksensa. Julkisuuteen on tullut tietoja, joiden mukaan hallitus harkitsisi jonkinlaista vastaantuloa SAK:n vaatimuksissa. Samalla kerrottiin, että työministeri Satonen tapaa sekä SAK:n että Suomen yrittäjät tänään keskiviikkona.
Tapaamisten jälkeen SAK:n hallitus vie kokouksensa loppuun ja kertoo jatkotoimistaan klo 16 alkavaksi ilmoitetussa tiedotustilaisuudessa.
Mitä Satonen sitten voisi SAK:lle tarjota, jotta toista viikkoa jatkuva lakko satamissa ja tavaraliikenteessä päättyisi tai edes keskeytyisi?
SAK liittoineen vastustaa laajasti hallituksen työmarkkinauudistuksia ja myös sosiaaliturvan leikkauksia. Se vastustaa poliittisten lakkojen ja erityisesti myötätuntolakkojen rajaamista. Se vastustaa ensimmäisen sairauspäivän palkattomuutta, irtisanomisen helpottamista, aikuiskoulutustuen lakkauttamista ja ansioturvan leikkauksia.
Yksi uudistushanke on kuitenkin SAK:lle pahin kaikista ja se on luottamusmiehen sivuuttaminen hallituksen esityksessä paikallisen sopimisen laajentamisesta.
Voiko hallitus perääntyä luottamusmiehen roolin rajaamisesta?
Hallitus haluaa antaa myös työnantajajärjestöön kuulumattomille yrityksille oikeuden sopia paikallisesti niistä asioista, jotka yrityksen toimialaa koskevassa yleissitovassa työehtosopimuksessa on määritelty. Esimerkiksi heikommasta palkkauksesta tai joustavammista työajoista.
Lisäksi hallitus katsoo, että tuo paikallinen sopimus voitaisiin työpaikalla tehdä ammattiliittoon kuuluvan luottamusmiehen sijaan muun henkilöstön keskuudestaan valitseman edustajan - luottamusvaltuutetun - kanssa.
Hallituksen esitys menee tätäkin pidemmälle: vaikka työpaikalla luottamusmies olisikin, hän ei esityksen mukaan voisi sopia paikallisesti työehdoista muiden kuin liittoon kuuluvien työntekijöiden puolesta. Liittoon kuulumaton luottamusvaltuutettu taas voisi sopia koko henkilöstön puolesta.
Tässä voisi olla kompromissin paikka.
SAK:n lakot voisivat ainakin keskeytyä, jos hallitus muuttaisi esitystään niin, että luottamusmies – sikäli kun sellainen työpaikalta löytyy – voi aina tehdä paikallisen sopimuksen koko henkilöstön edustajana. Luottamusvaltuutettu tekisi paikallisen sopimuksen vain yrityksissä, joiden henkilökunta ei ole luottamusmiestä lainkaan valinnut.
Tällainen vastaantulo todennäköisesti pakottaisi SAK:n suostumaan neuvotteluihin vientivetoisesta palkkamallista ja keskeyttämään työtaistelut noiden neuvottelujen ajaksi.
SAK:n nyt päällä oleva lakko päättyy sunnuntaina ja seuraava viikko päättyy pääsiäiseen. SAK:lla on joka tapauksessa painetta keskeyttää työtaistelut, ennen kuin suomalaiset lähtevät minilomilleen pitkän pääsiäisviikonlopun kunniaksi.
Suomen yrittäjät vastustaa kompromissia
Paikallisen sopimisen mahdollisimman laajaa vapauttamista on vuosia ajanut erityisesti Suomen yrittäjät, joka edustaa pieniä yrityksiä. Juuri niitä järjestäytymättömiä yrityksiä, joihin paikallista sopimista nyt ollaan laajentamassa.
Siksi työministeri Satonen tapaa keskiviikkona SAK:n lisäksi Suomen yrittäjien toimitusjohtajan Mikael Pentikäisen.
Suomen yrittäjät kaatoi vuonna 2016 pitkälle neuvotellun sovun paikallisen sopimisen laajentamisesta. Syynä oli nimenomaan luottamusmiehen asema, joka Suomen yrittäjien mielestä oli jäämässä liian vahvaksi.
Nytkään mikään kompromissi SAK:n suuntaan ei maistu Suomen yrittäjille. Toisaalta hallitus on pitkin matkaa sanonut, että se ei ota suoria ohjeita elinkeinoelämän järjestöiltä.
Hallitus on myös linjannut moneen otteeseen, että se ei taivu lakkojen paineessa. Paikallisen sopimisen esitys on kuitenkin lausuntokierroksella, mikä mahdollistaisi muutosten tekemisen esitykseen ilman, että niitä esitetään taipumisena uhkavaatimuksiin.