Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Wilma Murto saattaa päätyä radikaaliin ratkaisuun, sanoo asiantuntija – ”En usko, että tarvitsee hirveästi miettiä”

Akillesjännevammasta toipuva Wilma Murto tekee kaikkensa Pariisin olympialaisia ajatellen.

Wilma Murto Glasgow'n MM-halleissa.
Wilma Murron kisa jäi MM-halleissa kesken kipeytyneen akillesjänteen takia. Kuva: EPA-EFE

Seiväshyppääjä Wilma Murtoa pidetään yhtenä Suomen kirkkaimmista mitalitoivoista heinä-elokuussa Pariisissa järjestettävissä kesäolympialaisissa. Tärkeän kesän osalta pientä pelkoa herättää kuitenkin suomalaisen loukkaantuminen hallikaudella.

Murto joutui jättämään maaliskuun alussa pidetyt MM-hallit kesken akillesjännevaivan takia. Viime viikolla urheilija tiedotti Instagram-tilillään, että akillesjänteestä on löytynyt pieni repeämä. Tiistaina suomalaistähti kertoi puolestaan sosiaalisessa mediassa, että ulkoratakauden aloitus siirtyy.

Hänen mukaansa vammasta toipuminen etenee suunnitelmien mukaan. Murto korosti, että olympialaiset ovat kauden ykköstavoite, jonka ehdoilla kisasuunnitelmaa viedään eteenpäin.

Rooman EM-kisat järjestetään heti kesäkuun alussa. Sitä ennen Timanttiliigassa on ohjelmassa kolme naisten seiväskilpailua.

– Ehjä ja menestyksekäs kesä vaatii, että kuntoutus tehdään vaihe vaiheelta, kehoa kuunnellen, maltilla ja huolellisesti. Vielä en osaa kertoa, milloin ja mistä kesä kisojen puolesta starttaa, mutta kerron, kun tiedän, Murto kirjoitti.

Yle Urheilu yritti tiedustella keskiviikkona urheilijan manageri Tero Heiskalta, milloin kisakausi voisi mahdollisesti alkaa. Hän ei kuitenkaan suostunut kommentoimaan.

Wilma Murto jätti kesken Glasgow'n MM-hallien seiväskisan ylitettyään ensin 455 kolmannellaan.

EM-kisat väliin?

Yle Urheilun asiantuntija Jaakko Ojaniemi näkee Wilma Murron Instagram-päivityksen antavan positiivisen signaalin kaksinkertaisen Euroopan mestarin tilanteesta. Ojaniemi sanoo, että mikäli repeämä on todellakin pieni, Murto voi päästä kisoihin nopeammin.

Kilpailukauden aloitus voi silti siirtyä toukokuun alusta jopa kuukaudella.

– Kun EM-kisat ovat niin aikaisin, monella urheilijalla on jo toukokuussa tärkeitä kisoja. Voi hyvinkin olla niin, että hän aloittaa kilpailukautensa EM-kisoista.

Murto puolustaisi Roomassa kahden vuoden takaista Euroopan mestaruuttaan. Ojaniemi väläyttää radikaalia vaihtoehtoa, mikäli toipuminen ei etene toivotulla tavalla.

– Olympialaiset ovat kauden päätähtäin, jonka ehdoilla mennään. Mikäli EM-kisat tulevat liian aikaisin, en usko, että Wilman tarvitsee hirveästi miettiä, jätetäänkö ne väliin. Uskon niin, Ojaniemi sanoo.

Wilma Murto juhlii voittoaan.
Wilma Murto on puolustava Euroopan mestari. Kuva: EPA-EFE/FILIP SINGER/All Over Press

Kauden aloittaminen suoraan Roomasta ei ole EM-kisojen menestysmahdollisuuksien kannalta ihanteellinen vaihtoehto. Ojaniemi kuitenkin muistuttaa, että Murto hyppäsi heti hallikauden avauksessaan sisäratojen ennätyksensä 481.

– Jos on terveyttä ja hyppyvarmuutta, se ei ole sinänsä mikään ongelma. Se ei ole kuitenkaan kauden pääkisa.

Poikkeuksellinen ajankohta

EM-kisojen poikkeuksellinen ajankohta luo yleisurheilijoille uudenlaisen haasteen. Kisarajoja ja rankingpisteitä voi tavoitella 26. toukokuuta asti.

Toukokuun lopussa Suomessa järjestetään kaksi GP-sarjan kisaa. Ojaniemi kuitenkin näkee, että suomalaisurheilijoiden on hyvä kilpailla jo paljon aiemmin.

Monelle suomalaiselle juuri EM-kisoissa on kauden paras menestyssauma.

– EM-kisat ovat monelle urheilijalle ykköstavoite. Olisi hyvä, että saisi kilpailukauden käyntiin ainakin kolme viikkoa ennen EM-kisoja. Kaksi tai kolme kisaa olisi optimi, Ojaniemi sanoo.

Katie Moon, Nina Kennedy ja Wilma Murto palkintojenjaossa.
Katie Moon, Nina Kennedy ja Wilma Murto muodostivat viime kesän MM-kisoissa kärkikolmikon. Kuva: Getty Images

Suomessa sää vaikeuttaa kisojen järjestämistä jo toukokuun alussa, mutta esimerkiksi kevään harjoitusleirien yhteyteen voi järjestää sopivia kisoja.

– Jos joutuu kymmenen asteen lämpötilassa vetämään pikajuoksua, se ei ole ihan paras ajankohta EM-kisoja ajatellen. Monissa lajeissa lämpö valmistaa lihaksia ja parantaa irtiottokykyä. Veikkaan, että moni aloittaa kilpailukautensa ulkomailta, Ojaniemi pohtii.