Business Finlandin maakuvatyöstä vastaava toimialajohtaja Johanna Jäkälä pitää YK:n onnellisuusraportin ykkössijaa – vieläpä seitsemättä kertaa – merkityksellisenä.
– Se jo sellaisenaan tekee Suomea tunnetuksi. Raportin tulokset saavat aina suuren medianäkyvyyden maailmanlaajuisesti. Esimerkiksi viime vuonna siitä uutisoitiin Australiaa myöten.
Tuloksia ei ole aivan helppo mitata suoranaisissa euroissa.
– Tiedetään kuitenkin, että mitä tunnetumpi on, sitä enemmän on kysyntää, ja kun tunnettuudessa on paljon myönteistä, se kääntyy myös euroiksi.
Onnellisuuskurssit kiinnostavat
Maailman onnellisimman maan titteliä voidaan hyödyntää matkailumarkkinoinnissa ja kampanjoinnissa.
– Kampanjan onnistumista mitataan muun muassa näkyvyydellä, ja tällä saavutettiin miljoonia ihmisiä. Kisaan osallistuneitakin oli 150 000, Jäkälä muistelee.
Hän huomauttaa, että positiivinen tunnettuus säteilee paitsi matkailuun myös moneen muuhun asiaan, esimerkiksi investointeihin ja osaajien saamiseen Suomeen.
Vahva myönteinen maine myös kestää pieniä kolhuja eli aivan pienet asiat eivät silloin maakuvaa horjuta.
Kiinassa onnellisen maan sanansaattajana
Visit Rovaniemen toimitusjohtaja Sanna Kärkkäinen on parhaillaan Pekingissä edistämässä Lapin matkailua. Siellä onnellisuusteema nousi esiin Visit Finlandin tilaisuudessa.
– Olemme juuri edistämässä koulutusmatkailuvientiä täällä, joten tämä tuli sopivaan saumaan. Onnellisuus liittyy koulutukseen ja tasa-arvoon, eli sopii tarinaamme, jota olemme viemässä, Kärkkäinen kertoo.
Lapin talvi on ollut ennätysvedossa. Talvi on jo hyvin myyty, ja matkailumarkkinoinnissa pyritään edistämään ympärivuotisuutta. Siihenkin tarinaan onnellisen maan maine sopii mainiosti.
Kerromme, että suomalaiset ovat onnellisimmillaan kesällä, kun valoa riittää. Voimme kertoa, mitä täällä voi silloin tehdä.
Sanna Kärkkäinen, Visit Rovaniemen toimitusjohtaja
Lapin matkailulle maailman puhtain ilma on kuitenkin konkreettisempi myynninedistäjä. Tälle tarinalle saatiin lisävahvistusta, kun maailmalle levisi uutinen, että Pohjois-Suomessa on maailman puhtain ilma.
Suomessa ”maailman onnellisin kansa” -titteliä silloin tällöin väheksytään ja sille jopa naureskellaan. Tällaiseen Kärkkäinen ei ole törmännyt maailmalla.
– Siihen suhtaudutaan vilpittömän uteliaasti ja aihe toimii monesti keskusteluna avauksena. Avaamme tämän mittarin kriteereitä ja kerromme niistä.
Suomalaista elämisen kulttuuria tuotteeksi
Lapland Hotelsin toimitusjohtaja Ari Vuorentaustan mielestä maailman onnellisimman maan maine ei tuo Lapin matkailulle kovin paljon lisäarvoa, koska tänne tullaan tekemisen, kokemisen ja elämysten vuoksi.
– Vaikea ajatella, että tämä titteli toimisi ensisijaisena motiivina tulla Lappiin ja Suomeen. Ehkä se madaltaa kynnystä ostopäätökseen pienenä kiinnostuksen lisääjänä.
Vuorentausta uskoo mielikuvan Suomesta muuttuvan positiiviseen suuntaan. Hän pohtii, miten sitä voisi aidosti hyödyntää.
– Se voisi olla suomalaista elämisen kulttuuria. Esimerkiksi tämä meidän välitön luontosuhde, ja helppo lähestyttävyys ja turvallisuus.
Edit. Lisätty Johanna Jäkälän kuva jutun alkuun 21.3.24 klo 8:10