Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

SAK:n lakko jatkuu vielä viikolla – Oulun suurin satamaoperaattori: ”Olen erittäin pettynyt”

Työnseisaus vaikuttaa Oulun ja Raahen sataman toimintaan. Stora Enson osalta lakon vaikutuksia ei vielä tiedetä.

Stora Enson Oulun tehtaat mereltä päin.
Lakko koskee AKT:n ja Satamaoperaattorit ry:n välillä solmitun ahtausalan työehtosopimuksen soveltamisalaan lukeutuvia tehtäviä kymmenissä yrityksissä kaikissa Suomen satamissa. Kuva: Risto Degerman / Yle

SAK kertoi keskiviikkona, että se jatkaa jäsenliittojensa kanssa käynnissä olevia lakkoja yhdellä viikolla maaliskuun loppuun saakka. Lakot koskevat samoja aloja ja työpaikkoja kuin tälläkin hetkellä. Mukana ovat Teollisuusliitto, Sähköliitto, JHL ja AKT.

Tämän hetkisten tietojen mukaan lakon jatkuminen näkyy Pohjois-Pohjanmaalla eniten satamissa.

Oulun sataman suurimman operaattorin, Herman Anderssonin toimitusjohtaja Jari Rantamaula on erittäin pettynyt lakon jatkumiseen.

– Toivoin että lakko olisi nyt päättynyt. Työt ovat jumissa ja lakon jälkeen ruuhkat kasvavat entisestään, Rantamaula sanoo.

Herman Anderssonilla on 53 ahtaajaa, joista Rantamaulan mukaan vain muutama on ollut töissä lakon aikana.

Oulun sataman suurimman asiakkaan, Stora Enson Oulun viestintäpäällikkö Anne Myllykoski ei vielä osaa sanoa, miten lakkojen jatkuminen vaikuttaa tehtaan toimintaan. Aiemmin tällä viikolla Myllykoski arvioi, että Oulun tehdas käy normaalisti loppuviikkoon, jolloin lakon oli määrä päättyä.

Raahessa lakko vaikuttaa muun muassa Hooli Stevedoringin toimintaan, operaattori toimii Raahen Lapaluodon satamassa. Toimitusjohtaja Ari Hoolin mukaan osa henkilökunnasta on lakossa ja osa töissä. Hooli Stevedoringilla on vakituisesti 12 ahtaajaa ja erilaisissa projekteissa 20-30 henkeä.

Hoolin mukaan työntekijöitä on ollut riittävästi ja asiakkaan tuotteet on hoidettu niin kuin on sovittu. Laivoja Lapaluodossa on käynyt muutamia viikossa.

– Tällä hetkellä töissä on parikymmentä ahtaajaa ja viisi työnjohtoon kuuluvaa. Työssä käyvät ovat ammattimiehiä, mutta eivät kuulu liittoon. Lakolla ei ole ollut meidän liiketoimintaan isoa merkitystä, Hooli sanoo.

Myös SSAB:n Raahen tehdas on lakon piirissä. Tehtaan viestintäpäällikkö Marja-Leena Vihelä sanoo, ettei heillä ole tällä hetkellä mitään uutta kommentoitavaa lakkoon liittyen.

– Asiasta täytyy keskustella ensin. Katsotaan sitten.

Ahtausalan lakko päättyy maanantaina 1.4. kello 6.

Seuraa mitä lähelläsi tapahtuu. Lue ja katso lisää uutisia Pohjois-Pohjanmaalta.

Juttua muokattu 20.3. klo 19:40: Korjattu otsikkoon Jari Rantamaulan titteli. Rantamaula on Herman Anderssonin toimitusjohtaja, ei Oulun satamajohtaja.