Keskustan toisen kauden kansanedustaja Tuomas Kettunen ilmoitti tänään torstaina asettuvansa ehdolle keskustan puheenjohtajaksi ensi kesän Jyväskylän puoluekokoukseen.
Kettunen kertoo tiedotteessa olevansa huolissaan vasemmisto-oikeisto-jaottelun repivyydestä, joka näkyy erityisesti sosiaalisessa mediassa.
– Suomi tarvitsee vahvaa keskustaa, joka nousee riitelyn yläpuolelle ja toimii jakautuvan kansan yhdentymisen puolesta. Maltillisella keskilinjan politiikalla tämä maa on mennyt aina eteenpäin, Kettunen sanoo tiedotteessa.
Kettusen mukaan keskustan pitää olla keskusteleva ja kuunteleva kansalaisten vaikuttamiskanava. Hänen mukaansa Suomi on tällä hetkellä jaettu voittajiin ja häviäjiin.
– Itä- ja Pohjois-Suomi on laitettu häviäjien puolelle. Keskusta on ainoa puolue, joka yrittää saada tähän muutosta ja herätellä hallitusta politiikkansa epäoikeudenmukaisuudesta. Keskittämisen kylmää kyytiä olemme nähneet ja tulemme sen konkreettisesti kokemaan seuraavien kuukausien ja vuosien aikana. Keskusta tulee tekemään kaikkensa tämän suunnan torppaamiseksi, Kettunen sanoo.
Kettunen on valittu eduskuntaan Oulun vaalipiiristä. Viime eduskuntavaaleissa hän keräsi vaalipiirin keskustalaisista eniten ääniä.