Joensuun kaupunki on aloittamassa yhteistoimintaneuvottelut. Yt-neuvottelujen käynnistämisestä päätetään kaupunginhallituksen kokouksessa maanantaina 25. päivä maaliskuuta.
Yt-neuvottelut ovat osa kaupungin talouden sopeutusta, jossa kaupunki etsii 20 miljoonan euron vuosittaisia säästöjä. Talouden sopeuttaminen on johtamassa palveluiden ja toimintojen uudelleen organisointiin, supistamiseen, ulkoistamiseen tai lakkauttamiseen. Toteutuessaan toimilla on vaikutusta henkilöstön asemaan.
Kaupunki on aiemmin kertonut muun muassa koulujen ja päiväkotien rajuista yhdistymis- ja vähennyssuunnitelmista.
Neuvottelut koskevat kaikkia työntekijöitä, ja Joensuun Vesi -liikelaitosta. Joensuun kaupungilla oli vuoden 2023 lopussa noin 2 700 työntekijää, joista vakituisia oli noin 1 837.
Yt-neuvotteluissa haetaan ratkaisua muun muassa eläköitymisten ja määräaikaisten työsuhteiden kautta. Toimenpiteet voivat kuitenkin johtaa osa-aikaistamisiin ja irtisanomisiin. Nämä toimenpiteet koskisivat jopa 130 työntekijää.
Lomautuksia ei ole suunnitteilla.
– Neuvottelut esitetään käynnistettäviksi jo nyt, vaikka koko säästöjen keinovalikoima ei ole vielä kokonaan valmistunut. Hyvissä ajoin aloittamalla henkilöstöllä on asianmukainen mahdollisuus vaikuttaa ja neuvotteluihin jää riittävästi aikaa ennen päätöksiä. Haussa on pysyvät säästöt, joten lomautuksia ei nähdä ensisijaisena keinona, toteaa Joensuun kaupungin henkilöstöjohtaja Mari Pitkänen kaupungin tiedotteessa.