Päijät-Hämeen hyvinvointialueen tilinpäätös viime vuodelta painuu raskaasti miinukselle. Tilinpäätös on reilut 45 miljoonaa euroa alijäämäinen.
Valtion rahoitusta hyvinvointialueelle kertyi noin 860 miljoonaa euroa, mikä on yli 30 miljoonaa euroa vähemmän kuin tänä vuonna.
Hyvinvointialuejohtaja Petri Virolaisen mukaan Päijät-Hämeen hyvinvointialue on pärjännyt melko hyvin muihin hyvinvointialueisiin verrattuna. Hän laskee, että asukasta kohden alijäämää on Päijät-Hämeessä 220 euroa, mikä on hyvinvointialueiden parhaimmistoa.
Alijäämä on kuitenkin katettava ensi vuoden loppuun mennessä, joten hyvinvointialue tarkentaa talouden tasapainotusohjelmaansa.
Lisäsäästöjä 1,1 miljoonan verran etsitään toimitilojen vuokrakuluista ja 0,6 miljoonaa euroa Nastolan parakin vuokran laskusta.
Kolmen miljoonan euron säästöjä tavoitellaan työotetoiminnan tehostamisesta ja viittä miljoonaa työvoiman vuokrauksen vähentämisestä.
Lisäsopeutusta ensi vuoden talousarvion yhteyteen tarvitaan vielä kymmenen miljoonaa euroa.