Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira kehottaa Kymenlaakson hyvinvointialuetta helpottamaan potilaiden pääsyä erikoissairaanhoitoon. Kymenlaaksossa kaikki eivät pääse lain määräämässä ajassa kiireettömään erikoissairaanhoitoon.
Lain mukaan kiireetön erikoissairaanhoito täytyy aloittaa viimeistään kuuden kuukauden kuluessa siitä, kun hoidon tarve on todettu. Valvira perustaa kehotuksensa syksyn 2023 tilanteeseen.
Tuolloin noin kahdeksan prosenttia potilaista ei päässyt hyvinvointialueen johtajaylilääkäri Marja-Liisa Mäntymaan mukaan lain vaatimassa ajassa hoitoon. Se tarkoittaa reilua kahtasataa ihmistä.
Kymenlaaksossa on Mäntymaan mukaan suhteessa asukaslukuun parempi tilanne kuin monilla alueilla.
Tilanne parantumassa
Tilanne voi olla parantumassa, sillä potilaita hoidetaan paljon. Mäntymaan mukaan vuoden 2023 aikana toiminta oli vilkasta, kuten myös kuluvan alkuvuoden aikana. Tämä tarkoittaa sitä, että leikkauksia ja muuta hoitotyötä on tehty enemmän kuin esimerkiksi vuonna 2022.
– Koko ajan on ollut tavoite, että toimimme lain mukaan.
Jonoja pystytään lyhentämään omaa toimintaa tehostamalla ja hoitoketjua tiivistämällä. Osittain tarvitaan Mäntymaan mukaan myös henkilökunnan lisätöitä. Viimeisenä keinona on ostaa palvelu ulkopuolelta tai vuokrata työvoimaa.
Tilannetta helpottaa tällä hetkellä Mäntymaan mukaan se, että koronapotilaita ei juuri ole, toisin kuin vuosi sitten. Lisäksi jatkohoitopaikkoja on löytynyt nyt ihmisille hyvin.
Hyvinvointialueen pitää antaa selvitys toimenpiteistä ja jonoista 16. huhtikuutta 2025 mennessä.