Useat varushenkilöt ovat sairastuneet adenovirukseen Santahaminan varuskunnassa.
Päällikkölääkäri Marika Lähteen mukaan tänään torstaina vastaanotolle on ilmoittautunut reilu sata varushenkilöä, joilla on hengitystieinfektio-oireita. Lähde kertoo, että luku on ollut vastaava päivittäin koko alkuviikon ajan.
Tällä hetkellä 16 henkilön adenovirustartunta on varmistettu testillä.
Lisäksi noin 40–50 varushenkilöä on kotihoidossa tai vuodelevossa hengitystieinfektion vuoksi.
– Nämä kaikki eivät ole testivarmistettuja adenovirustartuntoja, mutta taudinkuvan perusteella epäillään, että heillä on sama adenovirusinfektio.
Sairaalahoidossa on ollut epidemian aikana kuusi Santahaminan varushenkilöä. Tällä hetkellä sairaalahoidossa on yksi varushenkilö.
Liikkeellä on myös noro- ja koronavirusta. Joillakin varushenkilöillä voi olla jopa kaksi virustautia samaan aikaan.
Lähteen mukaan adenoviruksen oireita ovat esimerkiksi hengitystieoireet, korkea kuume, yleinen sairaudentunne, kova yskä ja suolisto-oireet, kuten oksentelu tai ripuli. Lisäksi virus voi aiheuttaa keuhkokuumeen tai sydänlihastulehduksen.
Lähteen mukaan varushenkilö voi saada oireista riippuen yhden tai kahden viikon helpotuksen palvelusta eli sairausloman.
Epidemia käynnistyi viime viikolla
Santahaminan epidemia alkoi viime viikon alussa. Ensimmäinen todennettu tartunta oli 9. maaliskuuta. Taudin itämisaika voi olla noin kaksi viikkoa päällikkölääkäri Marika Lähteen mukaan.
Santahaminassa on noin 800 varushenkilöä. Adenovirus tarttuu pisaratartuntana, joten armeijaolosuhteissa tauti voi levitä helposti.
– Pahimmassa tapauksessa epidemia sammuu sillä tavalla, että se kiertää lähes kaikki varusmiehet.
Toisaalla Uudellamaalla Upinniemen varuskunnassa oli maaliskuun alussa myös voimakas virustautiepidemia. Lähteen mukaan Upinniemessä oli myös adenovirusepidemia, joka on nyt voinut myös mahdollisesti levitä Santahaminaan.
Tällä hetkellä varuskunnan terveysasemalla potilaita ja henkilökuntaa on neuvottu pitämään suojamaskia.
Kotilomalla sairastuneita ohjeistetaan pysymään sairaana eristyksissä ja käyttämään maskia, mikäli käy esimerkiksi terveydenhuollossa.
Yksikössä sairastuneet ja vuodelepoon määrätyt ovat eristetty omiin tupiinsa. Samassa tuvassa voi olla useita sairastuneita ja he esimerkiksi ruokailevat erillään terveistä ihmisistä. Eristetystä tuvasta voi lähteä oireiden päättymisen jälkeen.
Toistaiseksi varushenkilöiden lomia ei ole peruttu, mutta tilannetta seurataan jatkuvasti, sanoo Lähde.