Tyttären huoli

Helmi Kujanpää, 20, muistaa yön, kun hänen äitinsä sai ensimmäisen epilepsiakohtauksen.

Noin viisivuotias tyttö oli vanhempiensa ja isosiskonsa kanssa kotona. Isä tuli kertomaan, että äiti on tajuton.

Isä soitti paikalle paloauton ja ambulanssin.

Kujanpää kertoo olleensa liian pieni ollakseen peloissaan.

– Kysyin isältäni tyynenä, kuoleeko äiti. Isä ja isosiskoni olivat hädissään tilanteesta, mutta minulle tärkein prioriteetti oli se, että pääsen näyttämään palomiehille paloautoleluani.

Kujanpään isällä on MS-tauti ja äidillä epilepsia. Kujanpää on sen vuoksi auttanut heitä arjen kotitöissä jo lapsena.

Kujanpää muistelee olleensa 8-vuotias, kun hän auttoi isäänsä ensimmäinen kerran ruoanlaitossa.

Kujanpää kuitenkin painottaa, että vanhemmat ottivat aina huomioon hänen ikänsä ja jaksamisensa.

Vanhemmat kävivät myös töissä, eli kyse ei ollut hoivasta.

– Ei auttaminen minua koskaan haitannut. Tuntui kivalta ja tärkeältä, että osasin auttaa kotitöissä.

Yle on ollut yhteydessä Kujanpään vanhempiin. He suhtautuvat artikkeliin myönteisesti. Kujanpään lapsuuden tapahtumia on varmistettu myös heiltä.

Kujanpää kertoo, että teini-ikäisenä hän alkoi auttaa isäänsä enemmän kuin aiemmin.

Kun isä joutui sairaalaan, hän kertoo pitäneensä kotia pystyssä äitinsä kanssa.

Kujanpää saattoi sopia vanhempiensa kanssa, että hän tulee kotiin jo iltakahdeksalta ja he laittavat ruokaa yhdessä. Kaverit ihmettelivät, miksi Kujanpää sopii aikataulut vanhempiensa mukaan.

Hän tunsi erilaisuutta.

– Halusin itse tehdä niin. Kun käyn heidän luonaan, kysyn yhä, haluatteko minun käyvän kaupassa.

Lasten hyvinvoinnista ei kysytä

Lastensuojelun keskusliiton mukaan vanhemman vakava tai pitkäkestoinen sairastaminen voi vaikuttaa merkittävästi lapsen hyvinvointiin.

– Vanhemman mielenterveysongelmat ovat haavoittavimpia tilanteita, jotka lisäävät selkeästi lapsen riskiä saada mielenterveyden haasteita. Psyykelääkkeiden käyttö lisääntyy ja myöhempi mielenterveysperustainen työkyvyttömyyseläke on todennäköisempi, kertoo Lastensuojelun keskusliiton erityisasiantuntija Kirsi Hokkila.

Lastensuojelun keskusliiton mukaan lasten saama tuki on riittämätöntä.

Siksi Lastensuojelun keskusliitto on laatinut uuden politiikkasuosituksen. Se tarjoaa keinoja vähentää vanhemman sairastamisen haitallisia vaikutuksia lapselle. Politiikkasuositus lähtee siitä, että jokaiselta potilaalta pitäisi kysyä, onko sinulla lapsia, mikä on lasten tilanne ja järjestää sen mukaan tarvittavat palvelut.

– Todellisuus on se, että lasten olemassaolosta tai hyvinvoinnista ei välttämättä edes kysytä siellä terveyspalveluissa. Vanhemmat eivät sitten saa mitään apua vanhemmuuteensa sairauden kuormittamassa tilanteessa. Nämä perheet voivat jäädä yksin, Hokkila sanoo.

Viime vuonna 6–7 prosenttia 8.–9.-luokkalaisista on kertonut hoivaavansa läheistään vähintään viikoittain. Näin kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) kouluterveyskysely. Vanhemman lisäksi kyse voi olla perheenjäsenestä tai muusta läheisestä.

Auttamisella ja hoivalla on kuitenkin eroa.

Erityisasiantuntija Kirsi Hokkilan ja hoivatutkija Tiina Sihdon artikkelissa kerrotaan, että auttamista on se, kun autettava ihminen pystyy tekemään asian myös itse. Hoiva on auttamista, jota hoivattava ei itse pysty tekemään.

– Jos vanhempi ei pysty normaaliin arjen pyörittämiseen tai vastaamaan lapsen tuen tarpeisiin sairautensa vuoksi ja lapsi joutuu siksi ottamaan vastuuta asioista, niin siinä on se rajanveto.

Hokkila kannustaa lasta puhumaan asiasta perheen ulkopuolisen aikuisen kanssa.

Lapset ovat lojaaleja ja saattavat viimeisiin asti piilottaa perheensä tilannetta. Esimerkiksi naapurilla, lääkärillä tai kouluterveydenhoitajalla voi olla suuri merkitys lapselle.

– Kun lapset katsovat ajassa taaksepäin, he ajattelevat, että ”kunpa joku olisi kysynyt ja auttanut. Kaikki näkivät, mutta kukaan ei tehnyt mitään”.

Puheluita vanhemmille päivittäin

Helmi Kujanpää muutti Helsinkiin puolitoista vuotta sitten, koska hän aloitti oikeustieteen opinnot yliopistossa. Alkuun hän soitteli vanhemmilleen päivittäin. Vanhemmat asuvat noin parinsadan kilometrin päässä.

Tyttären huoli oli hirveä. Kujanpää oli tottunut siihen, että vanhemmat olivat läsnä arjessa ja että hän pystyi auttamaan heitä tarvittaessa.

– Tunsin muutosta paljon syyllisyyttä. En voinut olla varma, miten vanhemmillani menee. Pelkäsin, että tapahtuu jotain äkillistä.

Äiti saa harvoin epilepsiakohtauksia, mutta kun hän saa niitä, ne ovat Kujanpään mukaan rajuja ja toipuminen vie aikaa.

Kujanpää oli asunut pari kuukautta Helsingissä, kun äidille tuli epilepsiakohtaus ensimmäistä kertaa vuosiin. Kujanpää oli itse Helsingissä.

– Se tuntui hirveältä ja tunsin kauheaa syyllisyyttä, miksi en ollut siellä vaan Helsingissä.

Joululomalla pian tämän jälkeen Kujanpää vietti vanhempien luona kuukauden putkeen. Hän alkoi lopulta luottaa siihen, että vanhemmat pärjäävät. Vanhemmat voivat saada ystäviltä tarvittaessa tukea.

Kujanpää on käynyt juttelemassa vanhempien auttamisesta Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö YTHS:llä.

– Isoin vaikutus vanhempieni huolehtimisesta on ollut mielenterveyteeni, sillä koen edelleen olevani vastuussa heistä, sanoo Helmi Kujanpää.

Nykyään Kujanpää käy vanhempiensa luona noin joka toinen viikonloppu. Hän soittaa heille kaksi tai kolme kertaa viikossa.

– Äiti on halunnut minun ottavan ilon irti siitä, että opiskelen Helsingissä. Kun menin opiskelutapahtumaan, äiti oli iloinen, että menin mieluummin sinne kuin heidän luokseen.

Kujanpää kokee olevansa läheisempi vanhempiensa kanssa kuin muut samanikäiset. Hän arvostaa kaikkea aikaa, mitä saa viettää heidän kanssaan. Hänestä oli myös helpompi muuttaa omilleen, kun olin tottunut hoitamaan aikuisten asioita.

– Jos saan lapsia, haluan opettaa heille, kuinka kotia hoidetaan ja millaisia asioita kannattaa osata. Näen siinä paljon hyvää.