Lapualla halutaan IKL:n eli Isänmaallisen kansanliikkeen symbolina 1930-luvulla tutuksi tullut sinimusta villapaita takaisin ilman poliittista leimaa olevaksi perinnepaidaksi, jollainen se alunperin oli eteläpohjalaisella körttiseudulla.
Asialla on sipoolainen yrittäjä ja Kosolan talon isäntä Jari Vesanen. Hänen mielestään on väärin, että sinimustan villapaidan käyttäjät joutuvat edelleen arvostelun kohteeksi.
– Paidan käyttäjiin lyödään aika rankka äärioikeistolainen leima. Se on kohtuutonta.
Sinimustan vihtorinpaidan tai lapuanpaidan, kuten sitä myös kutsutaan, ympärillä on lähihistoriassakin syntynyt kohuja.
Jari Vesanen on lähtöisin työläiskodista, johon tilattiin Suomen Kansan Demokraattisen Liiton (SKDL) lehteä. Sitä painettiin samassa kirjapainossa, jonka lapuanliike ensitöikseen särki.
Lapuanliikkeen voimahahmon Vihtori Kosolan kodin ja IKL:n historian sävyttämän Kosolan talon nykyinen isäntä sanoo käyttävänsä itse sinimustaa paitaa ilman sen kummempia intohimoja tai katkeruutta.
– Se, että juuri minä voin käyttää paitaa on hienoa ja kertoo siitä, että paljon kritisoitu nyky-yhteiskuntamme on myös tässä onnistunut.
Kosolan talossa on parhaillaan esillä Vapauta lapuanpaita -näyttely. Se on kuukaudessa kerännyt yli tuhat kävijää.
Näyttelyn myötä Etelä-Pohjanmaalla on herännyt keskustelu siitä, kuka perinnepaidan oikeudet omistaa ja voiko symboliin liitetty leima väistyä.
– Ei olla Mäntsälään menossa tekemään uutta kapinaa, eikä olla demokratiaa lakkauttamassa, vaan herättämässä keskustelua paidasta, Vesanen sanoo.
”Niitä ei voi omistaa kukaan, ja samalla kaikki”
Oikeustieteen tutkijatohtori Heidi Härkönen Turun yliopistosta linjaa perinnevaatteen aineettomista oikeuksista näin:
– Niitä ei voi omistaa kukaan, ja samalla kaikki. Kukaan ei voi estää toista käyttämästä perinnevaatetta. Toisaalta kaikilla – myös lähdekulttuurin ulkopuolisilla – on tällaiseen oikeus, jos asiaa ajatellaan puhtaasti juridisesti ja aineettomien oikeuksien perspektiivistä.
Asiaan liittyy kuitenkin Härkösen mukaan myös vahvoja moraalisia ulottuvuuksia.
Joidenkin vaatteiden tai asusteiden valmistusta ja käyttöä säätelee myös tapaoikeus, jonka mukaan esimerkiksi vain tietyt henkilöt tai tiettyyn ryhmään kuuluvat saisivat käyttää niitä.
Tällainen tapaoikeus ei kuitenkaan sido ulkopuolisia.
Jatkuva keskustelun aihe
Muotoilukulttuurien vanhempi yliopistonlehtori Annamari Vänskä Aalto-yliopistosta tietää, että muodin kentällä käydään jatkuvaa keskustelua siitä, kenellä on oikeus lainata vaatteita tai symboleita.
Myös muotisuunnittelijat ottavat kantaa esimerkiksi materiaalivalinnoillaan ja sekoittamalla normien välisiä rajoja.
– Kantaa otetaan erityisesti ruumiinpoliittisiin kysymyksiin eli sukupuoleen, seksuaalisuuteen ja kehon kokoon, kertoo Vänskä
Jos jokainen vetäisi sinimustan lapuanpaidan ylleen, katoaisiko sen ideologinen merkitys massakäytön myötä?
– Merkitysten vakiintuminen vie aikaa, mutta mahdotonta se ei ole. Joskus tarvitaan monta sukupolvea, mutta symboliikka voi nopeastikin kääntyä yksittäistapauksista yleiseksi ajattelutavaksi, sanoo Annamari Vänskä.
Some boikotoi ja painostaa
Perinnevaatteiden käyttöä, hyödyntämistä ja uudelleenbrändäystä koskevissa tapauksissa suurin riski ovat varsinaisten juridisten seuraamusten sijaan yleensä mediaskandaalit ja niistä johtuvat muutokset kuluttajien ostokäyttäytymisessä.
Heidi Härkösen mukaan riskit eivät kuitenkaan ole yhtä isoja silloin, kun perinnevaatetta hyödyntävä taho itsekin kytkeytyy kulttuuriin, josta vaate on lähtöisin.
Annamari Vänskä sanoo, että muotimaailmassa vahtikoiraksi on noussut sosiaalinen media. Mitä enemmän keskustelijoita, sen helpommin aihe saa näkyvyyttä myös virallisemmilla media-alustoilla.
– Ja sitä kautta julkista keskustelua, jolla voidaan esimerkiksi boikotoimalla tai painostamalla vaikuttaa tahoon, joka loukkaavaa tai kyseenalaista toimintaa harjoittaa, Vänskä sanoo.