Alle kolmevuotiaista kainuulaislapsista 1,2 prosenttia on täysin rokottamattomia, ilmenee valtakunnallisen rokotusrekisterin tiedoista.
Se on hieman vähemmän kuin koko maassa keskimäärin, mutta enemmän kuin ennen korona-aikaa. Vuonna 2020 syntyneistä kainuulaislapsista kolmeen ikävuoteen asti rokottamattomia oli 0,4 prosentta ja rokotuskattavuus oli maan parhaalla tasolla.
Terveyden ja hyvinvointilaitoksen mukaan rokottamattomuus on Suomessa edelleen harvinaista, mutta täysin rokottamattomien osuus on kasvanut hieman koronapandemian aikana lähes kaikilla hyvinvointialueilla. THL:n mukaan muutos on vielä pieni, mutta ilmiön yleistymistä seurataan tarkkaan.
Lue lisää Kainuun uutisia Yle Uutisten netissä.