Lääkäripula on ruuhkauttanut lääkärin tekemiä määräaikaisia kouluterveystarkastuksia osalla Kuopion kouluista.
Taustalla on pula lääkäreistä terveyskeskuksissa.
– Ruuhkaa on niiden alueiden kouluissa, joissa ei tiimissä ole lääkäriä. Tilanne vaihtelee ja elää jatkuvasti, palveluesihenkilö Minna Asikainen Pohjois-Savon hyvinvointialueelta kertoo.
Ruuhkaa lääkäreiden tekemissä kouluterveystarkastuksissa on ollut esimerkiksi Von Wrightin, Vehmasmäen ja Aurinkorinteen kouluilla.
Tilannetta on hankaloittanut myös se, että aikoja on jouduttu painottamaan myös akuuttiin tarpeeseen.
Valtaosin lakisääteiset tarkastukset kuitenkin toteutuvat.
Asikainen myöntää, että on olemassa riski sille, että osa lukukauden aikaan tehtävistä kouluterveystarkastuksista siirtyy.
– Pyrimme tietenkin siihen, että saamme kaikki lakisääteiset tehtävät tehtyä.
Asikaisen mukaan erilaisia ratkaisukeinoja on etsitty koko ajan. Lääkäreitä on esimerkiksi siirretty koululta toiselle ja asiakkaille on saatettu ehdottaa aikaa toiselle koululle.
Lääkärit tekevät terveystarkastukset ensimmäisen, viidennen ja kahdeksannen luokan oppilaille.
Kouluterveystarkastukset ovat ruuhkautuneet Kuopiossa myös aiempina vuosina samasta syystä. Esimerkiksi kolme vuotta sitten kaupungissa jäi keväällä tekemättä noin 200 terveystarkastusta ja ajat siirtyivät syksyyn.
Terveydenhoitajien tekemät terveystarkastukset toteutuvat Kuopiossa tällä hetkellä hyvin.