Hämeenlinnassa kauppakeskus Goodmanin alittavassa tunnelissa tehdään kevään ja alkukesän aikana teknisiä korjauksia.
Urakkaan liittyviä laitehankintoja on tehty jo viime vuoden lopulta lähtien. Sen sijaan varsinaiset korjaustyöt alkavat tunnelissa vasta toukokuun puolivälissä.
Tunnelien valaistus paranee, kun nykyiset lamput vaihdetaan ledeihin. Opasteiden lisäksi tunnelin tietotekniset järjestelmät ja laitteet uusitaan.
– Työt haittaavat moottoritien liikennettä, mutta vaikutukset pyritään minimoimaan, kertoo Hämeenlinnan yhdyskuntajohtaja Mikko Keränen.
Tunnelissa tehtävät työt valmistuvat jo ennen juhannusta, jonka jälkeen urakka jatkuu Keräsen mukaan korjaustoimenpiteiden tarkkailulla.
Moottoritien tunneli valmistui kesäkuussa 2013.
Seuraa Kanta-Hämeen uutisia Yle Areenassa ja Ylen verkossa.