Rovaniemi voisi hyötyä Suomen Nato-jäsenyydestä muutoinkin kuin puolustusharjoitusten sijoituspaikkana.
Lapin lennoston entisen komentajan, Rovaniemen kaupungin nykyisen elinvoima-asiantuntijan Tuukka Karjalaisen mukaan kaupungilla on runsaasti etuja, joita ei ainakaan kannata piilotella keskusteluissa puolustushallinnon kanssa.
– Rovaniemen maantieteellinen sijainti, liikenneinfra ja koko verrattuna muihin Lapin kaupunkeihin ovat aika ylivertaisia etuja. Ei se saksalaistenkaan esikunta sotien aikaan vahingossa päätynyt Rovaniemelle. Eivät ne lainalaisuudet ole mihinkään muuttuneet.
Napapiirille Yhdysvaltain asevarasto?
Helsingin Sanomat uutisoi torstaina Yhdysvaltojen maavoimien pohtivan suuren asevaraston perustamista Pohjois-Eurooppaan. Asiasta kertoi Yhdysvaltojen maavoimien materiaalilaitoksen apulaiskomentaja, kenraaliluutnantti Christopher Mohan vuotuisessa Global Force Symposiumissa. Mohanin mukaan sotatarvikkeiden varastointi lähelle napapiiriä antaisi Yhdysvaltojen maavoimille mahdollisuuden oppia enemmän siitä, kuinka erittäin kylmät olosuhteet vaikuttavat materiaaleihin ja mitä pitäisi tehdä, jotta asevoimat pärjäisivät paremmin talvella.
– Nato-jäsenyys ja DCA-sopimus Yhdysvaltain kanssa tuo Rovaniemelle kaikenlaisia mahdollisuuksia.
Napapiirillä sijaitseva asevarasto voisi Karjalaisen mukaan olla teoriassa yksi sellainen.
– Suomella on Norjaa ja Ruotsia vahvemmat maavoimat. Suomen poliittisen ja virkamiesjohdonkin suulla on sanottu, että Suomella olisi elementtejä pohjoisen maavoimakomponentin johtamiseen. Samalla tavoin Ruotsilla on vahvat merivoimat ja heillä on kiinnostusta sen komponentin johtamiseen.
Rovaniemellä sijaitseva Lapin lennoston lentotukikohta, Jääkäriprikaatin varuskunta-alue ja Rovajärven harjoitusalue mainitaan myös Suomen ja Yhdysvaltain välisessä DCA-sopimuksessa. Myös uusien F-35 hävittäjien sijoituspaikka on Rovaniemi.
Suuria linjauksia tehdään kesällä
Toisaalta Karjalaisen mukaan tällaisilla asioilla on turha spekuloida siviilipuolella.
– Puolustushallinto tekee omat päätöksensä operatiivisten asioiden perusteella. Kannattaa odotella avauksia sieltä suunnalta, ennen kuin lähtee arvailemaan mitään.
Karjalainen odottaa silti mielenkiinnolla kesää, jolloin jotain mahdollisesti pohjoistakin koskevia linjauksia saatetaan tehdä.
– Tämänhetkisten tietojen mukaan DCA-sopimus menee eduskuntaan juhannusviikolla, joten kesän aikana kuullaan varmaan uusia avauksia.
Myös puolustusliitto Natolla on oma huippukokouksensa heinäkuussa Washingtonissa.
– Sielläkin voidaan mahdollisesti tehdä jotain päätöksiä Naton komentorakenteesta. Näiden kokousten jälkeen hahmottuu varmasti selkeämmin, mitä tästä voisi olla tulossa Lapin, Rovaniemen tai ylipäänsä pohjoisen alueen suhteen.
Pikavoittoja ei ole luvassa
Karjalaisen rooliin kuuluukin olla kaupungin hyvänä torvena kohti puolustushallintoa ja olla viestimässä toisaalta kaupungille, missä vaiheessa asioihin kannattaa tai ylipäänsä voi yrittää vaikuttaa.
– Puolustushallinto tekee omat päätöksensä, siinä on ihan sama mitä kaupungissa tehdään, ei se puolustuksen tai Naton tarpeita heiluta. Se, että Rovaniemen kaupunki ilmaisee oman myötämielisyytensä asioihin, on tässä vaiheessa ihan riittävästi.
Jo nykyiset kansainväliset sotilasharjoitukset ovat tuoneet ja tuovat Karjalaisen mukaan palvelutarpeita, jotka hyödyttävät kaupunkia.
– Nato-jäsenyys voi tuoda niitä mahdollisuuksia vielä lisää.
Karjalaisen rooli on myös vahtia, etteivät puolustushallinnon ja kaupungin aikomukset esimerkiksi maankäytön ja kaavoituksen suhteen ole ristiriidassa keskenään.
– Sanoisin, että tämä on tällaista rauhallista edunvalvontaa, joka on lopun viimein varmaan aika näkymätöntä. Ei Nato ole mikään sateentekijä Rovaniemen kaupungillekaan, eikä pikavoittoja ole luvassa.