Kuka kehtaa varastaa pikkulinnuille tarkoitettua ruokaa?
Kerimäkeläinen Riitta-Liisa Malinen on ripustanut pihan lintupuuhun talipalloja ja -pötköjä pitkin talvea. Aina välillä niitä on hävinnyt yön aikana.
Malinen on ihmetellyt katoa: linnut eivät saa naruja poikki, eivätkä monet eläimet yllä ruokiin helposti, sillä pallot ja pötköt roikkuvat melko korkealla.
Tällä viikolla kato kävi taas.
– Tiistaina laitoin kaksi uutta, yli kilon painoista pötköä roikkumaan. Kovan lumimyräkän jälkeen yksi oli hävinnyt.
Kun Malinen nyt sunnuntaiaamuna raotti verhoa ja katsoi ulos, toinenkin pötkö oli tipotiessään.
Röyhkeä varas viis veisasi koputuksista
Todennäköinen syyllinen löytyi nopeasti.
– Repolainen hiipi nurkan takaa ja tuli lintupuun juurelle. Puusta roikkui vielä vanhoja, pieniä jäänteitä, ja kettu rupesi katselemaan niitä.
Repolainen himoitsi lisää ruokaa.
Pian kettu alkoi hyppiä ja repiä puusta roikkuvaa talia. Tätä kesti kymmenisen minuuttia, arvioi hämmästynyt Malinen.
– Koputin kädellä ikkunaan, mutta kettu ei reagoinut mitenkään. Avasin ikkunan ja kolkuttelin, sitten viimein kettu otti loppupätkän ja lähti hipsimään pois.
Malinen arvelee, että kyse on alueella usean vuoden ajan pyörineestä vanhasta ketusta.
Lähistöllä sijaitsevalta tilalta katosi viime syksynä viisi ankkaa, yksi per yö. Liekö ollut sama kettu asialla?