50-vuotisjuhlavuotta viettävä Lions Club Kaarlela on lahjoittanut reilut 10 000 euroa kymmeneen eri kohteeseen.
Lahjoituksen saivat muun muassa neljä kokkolalaiskoulua, Kokkolan Junioriharmonikat, nuorisopalvelut, Ankkuritiimi sekä eläinhoitola Kotipesä. Myös Soiten palliatiivinen osasto sai lahjoituksen kipupumpun hankintaan.
Klubin toiminta on suunnattu lasten ja nuorten, vanhusten sekä vähävaraisten tukemiseen.
Tuloja on kerätty pääasiassa Snellman-salin aulapalveluiden hoitamisella ja tapahtumien järjestyksenvalvontatehtävillä.
Tällä vuosikymmenellä klubin tuki on ollut lahjoitusten lisäksi myös konkreettista auttamista.
Pitkäaikaisimpana niistä on ollut vanhusväestön lumityöapu, joka alkoi 2000-luvun alussa. Klubin jäsenet ovat hoitaneet viikkovuoroisesti vanhusten lumitöitä.