Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Vielä viime viikolla Lahdella oli suunnitelma talouden oikaisusta – sitten kaksi kansanedustajaa ajoi kaupungin jumiin

Lahden kaupunginjohtaja valmisteli Lahti Energian osittaista myyntiä, mutta kaupunkilaisten omaisuuden myynti oli sittenkin liian kova pala poliitikoille.

Lahti Energian Kymijärven voimalaitos kuvattuna dronesta keväällä.
Lahti Energia säilyy Lahden kaupungin sataprosenttisessa omistuksessa. Kuva: Janne Nykänen / Yle

Politiikan vanha hokema on viime päivinä noussut esille Lahdessa. Poliitikot tietävät mitä pitäisi tehdä, mutta eivät tiedä miten tulla valituksi uudelleen sen jälkeen.

Lahtelaiset valtuustoryhmät pohtivat yhdessä kaksi vuotta, miten talous saadaan oikaistua oikealle uralle. Tuloksena talouden tasapainottamista pohtinut parlamantaarinen työryhmä kertoi viime syksynä, että yhteinen näkemys on löytynyt. Yksi keino saada kaupungin talous tolalleen oli myydä tai pilkkoa joitain kaupungin konserniyhtiöitä.

Lahden suurin konserniyhtiö on Lahti Energia. Menojen ja tulojen epäsuhta oli niin suuri, että jo syksyllä oli selvää, että tarvittava summa saadaan kasaan vain laittamalla lihoiksi kaupungin merkittävin ja arvokkain yhtiö – kokonaan tai osittain.

Muuten kaupungin palveluita olisi pitänyt karsia ennennäkemättömän kovalla kädellä.

Videolla kerrotaan, miksi Lahti Energian myynti kariutui ja mitä seurauksia sillä on.

Lahti Energian myynnistä varottiin puhumasta ääneen. Kukaan ei halunnut saada itselleen kyseenalaista kunniaa kaupunkilaisten omaisuuden myymisestä. Yhteinen rintama piti vielä marraskuun lopussa, kun valtuusto hyväksyi talouden tasapainotusohjelman ilman soraääniä.

Ainoastaan RKP:n valtuutettu Juha Tapiola esitti, että infrayhtiöt Lahti Energia ja Lahti Aqua rajattaisin omaisuuden myynnin ulkopuolelle. Esitys ei saanut kannatusta.

Valtuuston puheenjohtaja Juha Rostedt (kok.) iloitsi ripeästi sujuneesta talousarviokokouksesta.

– Olen ollut valtuustossa vuodesta 2005 alkaen enkä muista, että näin aikaisin olisi ennen oltu valmiita. Luulen, että parlamentaarinen työryhmä on auttanut aika paljon, valtuuston puheenjohtaja kiitteli.

Voimakas vastarinta

Asia eteni. Kaupunginhallitus hankki konsulttiyhtiön avukseen selvittämään myyntivaihtoehtoja. Kaupunkilaiset heräsivät. Kansalaisaktiivi Petri Alastalo alkoi kerätä torilla nimiä kuntalaisaloitteeseen, joka vastusti Lahti Energian myymistä.

Kansalaisaktiivi Petri Alastalo istuu lahden kaupungintalon aulassa ja katselee nimienkeruukansiota.
Kansalaisaktiivi Petri Alastalo luovutti 9000 nimeä keränneen kansalaisaloitteen Lahden kaupunginjohtajalle viime perjantaina. Kuva: Juha-Petri Koponen / Yle

Myyntiä vastustamaan syntyi myös Lahtelaisten oma energia -ryhmä, jossa aktiiveina häärivät muun muassa Lahti Energian eläköitynyt toimitusjohtaja ja nykyinen KD:n valtuutettu Eero Seesvaara ja Lahti Energian hallituksen entiset puheenjohtajat Matti Kataja ja kansanedustaja Ville Skinnari (sd.)

– Meidän vaaliohjelmassa lukee, että Lahti Energiaa ei myydä. Minulle oli aikamoinen yllätys, että SDP:stä tultiin tällaisella vaihtoehdolla ulos, sanoo Skinnari.

Lahti Energian myynnin vastustajat ovat seuranneet kauhulla Mikkeliä, joka myi energiayhtiönsä vähemmistöosuuden viime vuonna.

Kaupunginjohtaja jäi yksin

Lahteen vuodenvaihteessa kaupunginjohtajaksi tullut Niko Kyynäräinen joutui ensi töikseen viemään valtuuston päätöstä eteenpäin. Syksyllä talouden tasapainotustarve oli vielä 50 miljoonaa neljässä vuodessa, nyt tulojen ja menojen epäsuhta oli jo kasvanut 65 miljoonaan euroon.

Pylväsgrafiikka kuvaa Lahden kaupungin jäämää vuosina 2022-2026.

Konsulttiselvityksen valmistuttua kaupunginjohtaja päätti esittää Lahti Energian vähemmistöosuuden myyntiä, jos sopiva kumppani osakkaaksi löytyy. Jos kaupunki myisi 49 prosenttia Lahti Energiasta, saisi se konsulttiselvityksen mukaan arviolta 530 miljoonaa euroa. Rahat oli tarkoitus sijoittaa hajautetusti.

Piirakkakuvaaja näyttää Lahden kaatuneen tasapainotusohjelman osa-alueet.

Ilman myyntivaihtoehtoa sopeuttamiskeinot olisivat karut. Veronkorotuksilla ja velanotolla kriisikuntarajat tulevat vastaan.

– Jos sulkisimme kaupunginteatterin, museot, lakkauttaisimme orkesterin ja muut ei-lakisääteiset palvelut, saisimme kokoon 43 miljoonaa euroa, sanoo kaupunginjohtaja Kyynäräinen.

Päättäjät puivat vaihtoehtoja suljettujen ovien takana työryhmissä. Kukaan ei halunnut esiintyä myynnin edistäjänä. Sen sijaan vastustajat hallitsivat keskustelupalstoja ja yleisönosastoja.

Lahden kaupunginjohtaja ja kansalaisaktiivi Petri Alastalo huoneessa Lahden kaupungintalolla.
Lahden kaupunginjohtaja Niko Kyynäräinen kertoo kuunnelleensa useita eri näkökulmia talouden tasapainottamiseen. Kuvassa hän vastaanottaa Lahti Energian myyntiä vastustavan kansalaisaloitteen. Kuva: Juha-Petri Koponen / Yle

Lahtelaiset odottivat, että valtuusto tekee historiallisen päätöksen 15. huhtikuuta. Laitetaanko vähemmistöosuus Lahti Energiasta myyntiin? Vastustajien oli määrä järjestää kaupungintalon puistossa mielenosoitus ennen kokouksen alkua.

Dramaattinen käänne

Viime sunnuntaina Lahden Demarit piti edustajiston kokouksen. Neljän tunnin kokouksessa demarit kuulivat asiantuntijoita ja viranhaltijoita. Kansanedustaja Ville Skinnari oli vielä viime viikolla siinä uskossa, että hän kuuluu kielteisine kantoineen vähemmistöön omiensa joukossa.

Kokouksessa kansanedustaja Mika Kari kertoi viimein kantansa ja teki esityksen: Lahti Energian pitää säilyä sataprosenttisesti kaupungin omistuksessa.

Se oli siinä. Kun molemmat SDP:n kansanedustajat olivat myyntiä vastaan, ei muuta vaihtoehtoa enää nostettu pöydälle. Kaupungin suurin puolue oli pakittanut ryhmien sopimasta yhteisestä rintamasta.

Kansanedustaja Mika Kari odottaa kaupunginhallitukselta uusia keinoja talousahdingon ratkaisemiseksi
SDP:n paikallistoimiston ovi on raollaan Lahden Hämeenkadulla.
Lahden demareiden edustajisto oli koolla sunnuntaina 7.4. Tupa oli ääriään myöten täynnä. Kuva: Marjo Pirilä / Yle

Seuraavana päivänä kaupunginhallitus päätti viedä talouden tasapainottamisohjelman uudelleen valmisteluun. Valtuuston linjaus jäi kuulematta.

– Kun poliittinen tilanne muuttui, oli selvää, ettei esitystä kannata viedä valtuustoon, koska se tulisi tyrmätyksi, sanoo kaupunginhallituksen puheenjohtaja Sirkku Hildén (sd.)

Talouden tasapainotusta valmistelleet päättäjät eivät halunneet, että myynnin vastustajat pääsevät ottamaan valtuuston kokouksesta irtopisteet kertomatta millä muilla keinoilla talous tasapainotetaan.

Nyt Lahdessa kootaan uusi talouden tasapainottamisryhmä, joka saa vuorostansa etsiä uusia tulonlähteitä ja karsia menoja.

Edellistä ryhmää vetänyt SDP:n valtuustoryhmän puheenjohtaja Minna Lampinen jättää tehtävänsä omasta halustaan valtuustoryhmän puheenjohtajana.

– Me emme löytäneet taikaseinää, jolla talous oikenee. Nyt joku muu saa ottaa sakset käteensä, sanoo Lampinen.

Voit keskustella aiheesta 12. huhtikuuta kello 23:een asti.