Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Alavieskan keskustaa uhannut tulvatilanne on ohi

Pohjois-Pohjanmaan pelastuslaitos joutui hetkeksi sulkemaan liikenteen Kalajoen ylittävältä maantiesillalta Alavieskassa. Syynä oli uhkaava tulvatilanne.

Tulvaveden valtaama lasten leikkipaikka.
Kalajoen tulviva vesi nousi Alavieskassa kunnantalon ja joen välissä olevalle lasten leikkipaikalle. Taustalla näkyvän sillan liikenne katkaistiin varotoimena noin tunnin ajaksi mahdollisen nopean tulvan nousun vuoksi. Kuva: Tuomas Häggman

Alavieskassa keskustaan oli torstaina aamupäivällä kehittymässä uhkaava tulvatilanne, joka saatiin kuitenkin nopeasti hallintaan.

Kalajoen vedenpinta oli noussut lähelle keskustassa sijaitsevan sillan alapinnan tasoa. Samalla jäät pakkautuivat siltaa vasten, eivätkä ne päässeet sen alapuolelle.

Jään pakkautuessa siltaa vasten jääpadoksi voi seurauksena olla raju vedennousu alueella.

Tilanne ratkesi kello kahden jälkeen iltapäivällä, kun pato lähti purkautumaan, ja laajemman tulvan vaara Alavieskan keskustan alueelle vältettiin.

Padon takia silta oli kuitenkin suljettuna tunnin ajan tänään. Vesi ehti nousta kylän puolelle pyörätielle, ja esimerkiksi leikkikenttä joen varrella kunnantalon edessä oli veden vallassa. Myös vanha ruumishuone oli osittain veden alla ja vesi uhkasi yhtä omakotitaloa. Pelastuslaitos suojasi omakotitalon.

Pelastuslaitos kertoi vielä noin kello 14 olevansa valmiina sulkemaan sillan uudelleen, jos joen yläjuoksulla oleva jääkenttä lähtee liikkeelle.

Ely-keskus on pyrkinyt viime viikolla helpottamaan tulvauhkaa tekemällä jääsahauksia sillan alapuolella, kertoo Pohjois-Pohjanmaan ely-keskuksen johtava vesitalousasiantuntija Timo Karjalainen. Hänen mukaansa sillan alapuolella on kuitenkin edelleen yhtenäinen jääpeite, joka ei ole vielä irronnut.

– Vedenpinta ei nyt juuri ole nousussa ja vesi virtaa joessa, mutta jääpatojen vaikutuksia ei voi malleilla ennustaa, ja ne voivat yhtäkkisesti nostaa vedenpintaa hyvinkin rajusti, sanoo Karjalainen.

Alueelle siirrettiin tänään myös kaivinkoneita. Tällä varauduttiin siihen, että jäätä voitaisiin rikkoa sillan alapuolelta veden virtaamisen helpottamiseksi.

– Näin leveällä joella kaivinkoneella voi tietysti toimia vain lähellä rantaa ja silloin vaikutus virtauksiinkin on vain siinä rannan tuntumassa.

Myös kaivinkoneet siirrettiin pois tilanteen lauettua, kerrottiin Pohjois-Pohjanmaan pelastuslaitokselta hieman noin kello 16 aikaan.

Alavieska on yksi Pohjois-Pohjanmaan ely-keskuksen tulvariskialueeksi määrittelemä kohde maakunnassa.

Päivitetty juttua kauttaaltaan 11.4. kello 16.15.