Vuonna 2026 Saksan armeijaa eli Bundeswehriä ryhdytään varustamaan suomalaisilla Patria 6x6 -panssariajoneuvoilla. Näin uutisoi saksalaislehti Bild eilen.
Lehden mukaan maan puolustusministeriö olisi lopulta kallistumassa Suomen valtion pääomistaman puolustus- ja teknologiakonserni Patrian kannalle. Vaihtoehtoinen valmistaja olisi saksalainen asejätti Rheinmetall Fuchs Evolution -ajoneuvollaan.
Saksa hieroo paraikaa mittavia asekauppoja. Maan armeija on hankkimassa kaikkiaan 800-1 000 uutta panssariajoneuvoa, jotka korvaisivat nykyiset Fuchs-ajoneuvot. Sopimusta asiasta odotetaan Bildin tietojen mukaan kuluvan vuoden jälkimmäisellä puoliskolla.
Spekulaatio Saksan ajoneuvohankinnan ympärillä sai uusia kierroksia maanantaina, kun yhdysvaltalainen talouslehti Bloomberg kertoi lähteisiinsä viitaten, että jättikauppa olisi menossa saksalaiselle Rheinmetallille.
Jo tiistaina saksalainen talous- ja finanssilehti Handelsblatt torjui Bloombergin tiedot. Lehden ”useiden” lähteiden mukaan tällaista päätöstä ei ole tehty.
Saksassa poliitikoilla on iso rooli puolustushankinnoista päätettäessä. Maan puolustusministeriö ei halua kommentoida asiaa virallisesti.
– Emme tietenkään voi ministeriössä millään tavalla ennakoida tämänkaltaisia poliittiseen harkintaan ja päätöksentekoon kuuluvia mittavia hankintoja, tiedottaja Thomas Erken sanoo Ylelle.
Suomen puolustushallinnossa ollaan myös vaitonaisia.
– Näitä mediahuhuja on tälläkin viikolla vellonut eri suuntiin. Me emme voi niitä mitenkään kommentoida, puolustusministeriön viestintäjohtaja Niina Hyrsky muotoilee.
Patrian viestintäjohtaja Sirje Ahvenlampi-Hyvönen korostaa, että neuvottelut asiasta ovat yhä käynnissä.
– Yhtiö tiedottaa asiasta sitten, kun jotain tiedotettavaa on.
Saksan uusia panssariajoneuvoja olisi määrä valmistaa Saksassa yhteistyössä kahden saksalaisen yhtiön kanssa, koska Patrian oma tuotantokapasiteetti ei riitä. Kyse on miljardiluokan hankinnasta.
Saksalaislehti Bildin tietojen mukaan Saksan puolustusministeriön päätöksessä ratkaisevia tekijöitä olivat ainakin kuljetuspanssariajoneuvo 6x6:n edullisempi hinta sekä se, että Rheinmetallin Fuchs Evolutionia ei valmisteta sarjatuotantona.
Venäjän Ukrainan hyökkäyksen jälkeen Saksa päätti tehdä 100 miljardin euron lisäpanostuksen puolustushankintoihin. Tästä osa käytetään panssaroituihin ajoneuvoihin.
Patria on Venäjän Ukrainan hyökkäyksen alkamisen jälkeen saanut satojen panssaroitujen ajoneuvojen tilauksia eri maista. 6x6-Pasia on tilattu isoja määriä ainakin Suomen puolustusvoimille, Latviaan sekä Ruotsiin. Viro irtaantui yllättäen yhteistyöstä ja tilasi yli 200 ajoneuvoa Turkista.
Patrian miehistönkuljetusvaunujen tuotantoluvut ovat kahdessa vuodessa kymmenkertaistuneet.