Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Video näyttää, kuinka joen jääpato nosti vaarallisesti vedenpintaa Alavieskassa

Jokien virtaamat ovat kasvussa Pohjois-Pohjanmaalla. Pelastuslaitos on joutunut suojaamaan taloja tulvilta.

Myöhään torstaina vaikutti siltä, että vedenpinnan nousu oli pysähtynyt. Video: Ville Honkonen

Pohjois-Pohjanmaalla Alavieskassa jännitetään yhä, kuinka korkealle tulvavedet nousevat. Tulva uhkaa omakotitaloja alajuoksulla, mutta evakuointeja ei ole toistaiseksi tarvinnut tehdä.

Keskustan kohdalle Kalajoelle muodostui torstaina jo toistamiseen jääpato siltaa vasten. Puoliltapäivin silta suljettiin varmuuden vuoksi joksikin aikaa.

Myöhään illalla vaikutti siltä, että vedenpinnan nousu oli pysähtynyt, kertoi päivystävä palomestari Joose Veteläinen.

– Tämän kanssa pärjätään ja toivotaan, että virtaava vesi syö jääpatoa koko ajan.

Veteläisen mukaan alajuoksulla on vaarassa viitisen omakotitaloa. Pelastuslaitos seuraa tilannetta ja valmistelee talojen suojausta.

Keltainen puutalo ja sen piharakennukset ovat matalan tulvaveden keskellä.
Vesi nousi jo omakotitalon kivijalkaan asti. Kuva: Ville Honkonen

Veteläinen toivoo, että ensisijaisesti kiinteistöjen omistajat suojaisivat omaisuuttaan. Pelastuslaitos kyllä auttaa viime kädessä, mutta sen on priorisoitava töitään, hän sanoo.

Alavieskan keskustassa on jo suojattu taloja tulvavahinkojen varalta. Lisäksi aluetta on jouduttu eristämään tilanteesta kiinnostuneiden ihmisten vuoksi.

Pelastuslaitos on saanut veden nousuun liittyviä, pienempiä vahingontorjuntatehtäviä myös muun muassa Ylivieskaan, Kalajoelle ja Ouluun.

Pohjois-Pohjanmaan eteläosissa jokien virtaamat ovat kasvussa. Ely-keskus varoittaa jääpatojen riskistä, sillä jokien jää on tavanomaista paksumpaa virtaaman noustessa.

Tulvaveden keskellä on puinen valkoinen rakennus, jonka katon rajassa on risti. Veden pinnalla kelluu jäätä.
Jäälautat kelluivat tulvavesien keskellä. Kuva: Ville Honkonen