Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Esa Verkkoniemi joutuu tulvivan Juupajoen takia pinteeseen – nyt ulkorakennuksen alapuoli ui jo tulvavedessä

Juupajoella vedenpinta on paikoittain noussut huomattavasti. Tulevien viikkojen sääennusteilla on suuri merkitys tulvien kehittymiseen.

Videolla juupajokelainen Esa Verkkoniemi kertoo tilansa tarinasta. Vesi nousee Juupajoesta koko ajan vain lähemmäs asuintaloa. Video: Juha Kokkala / Yle, Marko Melto / Yle

Pohjanmaalla kevään tulvat ovat jo saartaneet useita asuintaloja. Myös etelämmässä Pirkanmaalla sulamisvedet ovat aiheuttaneet harmia alueen asukkaille.

Juupajoella virtaavan Juupajoen vedenpinta on Juupasillan alueella noussut huomattavasti. Syynä ovat sulamisvedet ja joessa olevat hyydepadot.

Eilen torstaina myös pelastuslaitos kävi paikalla, ja jäälauttoja poistettiin kaivureiden avulla. Työt ovat jatkuneet tänään perjantaina.

Pellolla on paljon vettä ja suuria jäälohkareita, niiden takana on traktori kauha pystyssä työskentelemässä.
Jääpatoja on raivattu Juupajoesta kaivurin avulla. Kuva: Juha Kokkala / Yle

Esa Verkkoniemi on puolisoineen asunut Juupasillan lähellä liki 40 vuotta. Tulvavedet ovat hänelle liiankin tuttuja, sillä tilanne toistuu hänen mukaansa joka vuosi – ja vettä päätyy myös Verkkoniemien pihaan.

Tänä keväänä aineellisia vahinkoja on jo tullut jonkin verran. Vanhan ulkorakennuksen alapuoli ui tulvavedessä ja puuliiterin lattia on kastunut kauttaaltaan.

– Kyllähän se sitten kesän mittaan kuivuu, mutta vaurioita tulee silti, Verkkoniemi harmittelee.

Silmälasipäinen, lippalakkipäinen mies katsoo kameraan. Vieressä on rakennus, jonka seinän viertä vesi on jo noussut.
Vesi on jo vallannut Verkkoniemen piharakennukset. Kuva: Juha Kokkala / Yle

Työtä teettävät myös pihan parannustyöt tulva-ajan jälkeen.

– Kun jäitä joudutaan kaivamaan kaivurin avulla pois, se rikkoo nurmikot. Vesi tuo myös lietettä ja muuta roskaa pihamaalle.

Puupino seisoo suurten jäälohkareiden ja veden ympäröimänä pihapiirissä.
Kun Esa Verkkoniemen pihalla seisoo, ei varsinaista uomaa erota tulvaveden seasta. Kuva: Juha Kokkala / Yle

Pirkanmaan ely-keskuksen mukaan tänä vuonna etenkin Pirkanmaan itäosissa Längelmäveden reitillä on odotettavissa keskimääräistä suurempia tulvia.

– Vettä virtaa paljon ja oman havaintoni mukaan eilisen vesisateen jälkeen vieläkin enemmän, kertoo Pirkanmaan ely-keskuksen johtava vesitalousasiantuntija Piia Tikka.

Tikan mukaan tilanne on kuitenkin ollut melko tavanomainen vuodenaikaan nähden.

– Kevät tuli kovan pakkastalven jälkeen melko rytinällä ja se toki vaikuttaa. Tässä on kuitenkin talven aikana ollut pari sulamispiikkiä, jotka ovat hiukan helpottaneet tulvatilannetta.

Pihamaa tulvii. Kuvassa on punainen rakennus, jonka etualalla on tulvavettä.
Verkkoniemen mukaan lähistön muilla jokialueilla ei vastaavanlaisia ongelmia ole ollut. ”Ne ovat olleet sulana jo pitkän aikaa. Tämä ongelma esiintyy vain Juupajoessa ja voimalaitokselta alaspäin.” Kuva: Juha Kokkala / Yle

Yöpakkasista apua

Tikan mukaan veden korkeudet ovat kovasti nousussa ja virtaumat kovia. Viikonlopuksi ennustettu lämmin sää vauhdittaa vedenpintojen nousua entisestään.

Kokemäenjoen vesistössä vettä on juoksutettu jo pidemmän aikaa paksujen jääkerrosten vuoksi, Tikka kertoo.

– Vettä jouduttiin hiukan pidättämään Pirkanmaalla. Jos jäät olisivat lähteneet Kokemäenjoessa liikkeelle, se olisi voinut aiheuttaa tulvia Porissa.

Vesi on noussut pellolle saakka. Taustalla näkyy puita sekä rakennuksia.
Pirkanmaan pohjois- ja itäosissa lumen sulaminen on ollut vielä toistaiseksi melko vähäistä ja vedenkorkeudet ovat nyt vasta lähdössä kovaan nousuun. Kuvassa vesi on noussut pellolle Juupasillan alueella. Kuva: Juha Kokkala / Yle

Pidemmän ajan sääennusteessa kevään tulo ottaa kuitenkin takapakkia ensi viikolla ja myös yöpakkasia on luvassa.

Tikka toivoo, että ennuste toteutuu.

– Se olisi erittäin hyvä asia, sillä yöpakkaset jarruttaisivat tulvia ja mahdollisia tulvavahinkojen syntyä todella paljon.

Lisää Pirkanmaan uutisia Ylen nettisivuilla ja Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.

Onko sinulla uutisvinkki tai kuvasitko uutistilanteen? Lähetä vinkki tampere@yle.fi.