Pohjois-Pohjanmaalla Kalajokilaaksossa etenevä jääpato oli useita tunteja Tyngän Myllyn kohdalla Kalajoella. Se purkaantui lauantai-iltana puoli yhdeksän aikaan hetkiseksi ennen kuin pysähtyi uudestaan.
Tulvatilanne Kalajokilaaksossa on ollut jännittävä. Kriittinen tulvatilanne sai puolen päivän jälkeen uuden käänteen, kun Kalajokeen Alavieskassa muodostuneet kaksi jääpatoa purkautuivat. Jäät alkoivat kerääntyä Tyngän Myllyn kohdalle noin kello 14 aikaan lauantaina.
Vaikka jääpato pysähtyi Tyngän Myllyn kohdalle pitkäksi aikaa, vesi ei noussut. Pohjois-Pohjanmaan ely-keskuksen Miikka Annusen mukaan tilanne oli vakaa.
Padon purkautumista avustettiin kaivinkoneella.
Seuraavaksi jäät kertyvät Kalajoen Plassille, vanhan markkinapaikan kohdalle.
– Plassilla on jäille tilaa. Ei tässä ole vakavaa tilannetta, Annunen toteaa.