Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Ranuan eläinpuistoon on syntynyt ahman pentuja: Khurma ja Julle saivat kolmoset

Reippailla pikkuahmoilla on nyt ikää pari kuukautta.

Khurma-ahma ja yksi pennuista lumisessa Ranuan eläinpuistossa.
Khurma-emo yhden pentunsa kanssa ulkoilemassa. Kuva: Merja Pyykkönen / Ranuan eläinpuisto

Ranuan eläinpuistossa on koettu hiljattain iloinen perhetapahtuma, kun ahmanaaras Khurma on synnyttänyt kolme pentua. Eläinpuisto kertoo tiedotteessaan, että pentutarkastuksessa tulokkaat todettiin kahdeksi tytöksi ja yhdeksi pojaksi.

– Pentujen syntymä on suuri ilon aihe ja onnistuminen, sillä ahmojen lisääntyminen tarhaoloissa on usein haasteellista, kertoo Ranuan eläinpuiston intendentti Heini Niinimäki.

Ranuan ahmat kuuluvat Euroopan eläintarha- ja akvaarioyhdistyksen tarhasuojeluohjelmaan, jonka keskeinen tavoite on ylläpitää sopivan kokoista, geneettisesti riittävän monipuolista ja elinkykyistä populaatiota.

– Meidän pariskuntamme pentuja on odotettu kovasti, sillä ne ovat geneettisesti erityisen arvokkaita – ja ennen kaikkea ahmanpentujen kasvun seuraaminen on antoisaa niin ahmaemolle, meille työntekijöille kuin vierailijoillemmekin, Niinimäki sanoo.

Eläinpuiston mukaan pikkuahmoilla on nyt ikää noin kaksi kuukautta, ja ne ovat hyvin syöneitä ja reippaita. Ne viettävät vielä suuren osan ajasta pesässä, mutta ulkoilevat ajoittain emon valvonnassa. Kevään edetessä ne alkavat viettää yhä enemmän aikaa ulkoaitauksessa.

Pentujen isä Julle on omassa aitauksessaan, ja ottaa isäksi tulon varsin rennosti, luonnehditaan tiedotteessa.

Khurma-emo vetäytyi pesäänsä helmikuussa ja pysytteli siellä pitkään tiiviisti. Muutaman viikon jälkeen emo alkoi ulkoilla enemmän, mutta vietti edelleen runsaasti aikaa pesässä. Vihdoin viime viikolla Khurma toi jälkikasvunsa pesän ulkopuolelle.

Eläinpuisto luonnehtii tyttöpentuja suloisiksi ja pippurisiksi. Poika-ahma on selvästi suurempi kuin sisarensa.