Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Ihminen on kuollut rakennuspalossa Joensuun Kiihtelysvaarassa

Poliisi kertoo, että palossa kuoli yksi henkilö ja toinen loukkaantui.

Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksen päivystävän palomestarin auto parkkihallissa takaapäin kuvattuna.
Pelastuslaitos kertoo, että palosta aiheutui rakennukselle jonkin verran savu- ja nokivaurioita. Kuvituskuva Kuva: Alberto Politi / Yle

Ihminen on kuollut yöllisessä tulipalossa Joensuun Kiihtelysvaarassa Pohjois-Karjalassa.

Hyypiäntiellä sijaitsevassa kaksikerroksissa omakotitalossa syttyi tulipalo myöhään keskiviikkoiltana.

Itä-Suomen poliisi kertoo, että palossa kuoli yksi henkilö ja toinen loukkaantui.

Poliisi selvittää palon syttymissyytä ja teon mahdollista tahallisuutta. Tutkinta on alkuvaiheessa

Pohjois-Karjalan pelastuslaitos kertoo, että paloa sammutettiin parisen tuntia. Palosta aiheutui rakennukselle jonkin verran savu- ja nokivaurioita.

Uutista on päivitetty poliisin tiedoilla kello 7.52