Joukko kouvolalaisia suunnittelee mielenosoituksia Kouvolan Ratamo-keskuksen yöpäivystyksen säilyttämisen puolesta.
Hallitus päätti Kouvolan ja neljän muun yöpäivystyksen lopettamisesta säästötoimena alkuviikon kehysriihessä.
Yöpäivystys on loppumassa myös Iisalmesta, Jämsästä, Raahesta ja Varkaudesta.
Pari vuotta vanhan Ratamo-sairaalan yöpäivystystä ollaan lakkauttamassa vuoden 2025 loppuun mennessä. Yöpäivystys siirtyisi Kotkan keskussairaalaan, johon on matkaa Kouvolasta yli 50 kilometriä.
Lähes 5 000 jäsentä
Asiasta tuohtuneena kouvolalainen Taru Salmi perusti Facebookiin Tätä emme purematta niele -ryhmän, johon on liittynyt perjantaiaamuun mennessä jo noin 4 900 jäsentä.
– Ajattelin, että ei tämä voi mennä näin. Nyt tarvitaan jotain sellaista, joka vetää ihmiset yhteen. Yksittäinen ihminen ei voi oikein laittaa hanttiin, mutta isommassa joukossa on voimaa, toteaa Taru Salmi.
Salmi on asunut Kouvolassa koko ikänsä ja haluaa asua jatkossakin. Se edellyttää palveluja.
– Jos meiltä tällaiset palvelut viedään pois, niin kuka täällä haluaa enää asua, kysyy Taru Salmi.
Facebook-ryhmässä harkitaan erilaisia toimia asiaa vauhdittamaan.
– Ainakin mielenosoituksia ja kansalaisadresseja on suunnitteilla. Mielenosoitusten sijainti on vielä auki, sanoo Taru Salmi.
En lyö pyyhettä vielä kehään.
Taru Salmi
Tarkoituksena on olla myös yhteydessä Kouvolan kaupunkiin ja Kymenlaakson hyvinvointialueeseen.
Facebook-ryhmässä huolenaiheiksi nousee muun muassa Kouvolan ja Kotkan välisen valtatie 15:n turvallisuus ja matka Kouvolasta Kotkan keskussairaalaan äkillisen sairastumisen sattuessa. Valtatie 15:llä on esimerkiksi vilkasta rekkaliikennettä.
Taru Salmi jaksaa kuitenkin uskoa, että hallituksen päätös vielä kumotaan.
– En lyö pyyhettä vielä kehään. Jaksan uskoa, että tällä vaikuttamisella on merkitystä, sanoo Taru Salmi.
Myös Kouvolan kaupunki aikoo jättää yöpäivystyksen lopettamisesta virallisen kannanoton.