Hämeenlinnan keskustan tuntumassa sijaitsevan historiallisen hautausmaa-alueen hautamuistomerkkejä on töhritty tiistain ja torstain välisenä aikana.
Vanhan hautausmaan yksi näyttävimmistä muistomerkeistä on Nordenswan-suvun hautakappeli. Vaalean kappelin seinään on spreijattu musta hakaristi.
Myös saksalaisten muistomerkkiin on maalattu hakaristi.
Nordenswan-suvun hautakappelin seinään tehdystä hakarististä on tehty rikosilmoitus poliisille.
Alueesta vastaa kaupunki
Vanha hautausmaa on nykyään kaupungin hoitama puistoalue. Puistomestari Tarja Kivelä Hämeenlinnan kaupungilta kertoo, että myös kaupungin ulkovaraston seiniin on ilmaantunut lisää töhryjä.
Kivelän mukaan kaupunki pohtii parhaillaan, miten töhryt voidaan parhaiten puhdistaa tai peittää.
Vanhalle hautausmaalle on haudattu Hämeenlinnassa vaikuttaneita merkkihenkilöitä. Yksi heistä on säveltäjämestari Jean Sibeliuksen isä, kaupunginlääkäri Christian Sibelius (1821–1868).
Töhryjä ja muuta ilkivaltaa Vahan hautausmaan puistossa on esiintynyt aiemminkin. Esimerkiksi isä-Sibeliuksen hautamuistomerkki joutui ilkivallan kohteeksi vuonna 2017, kun haudan paksu rautaristi katkaistiin.