Siikajoen Ruukkiin suunnitellaan kunnan ihka ensimmäistä yli kaksikerroksista kerrostaloa. Se voisin rakentua joen rantaan, puretun kunnanviraston paikalle jo tulevan vuoden aikana.
Rivitalojakaan taajamaan ei ole rakennettu yli 30 vuoteen, päinvastoin useita vanhoja jo puretaan.
Nyt tähänkin on jo tullut muutos. Aivan uusi, kunnan kuudesta vuokrayksiöstä koostuva rivitalo on pian valmis luovutettavaksi. Myös vuokralaisten muuttopäivä on koittamassa lähiaikoina.
Siikajoella asuntorakentamisen into on tällä hetkellä jopa poikkeuksellista Suomessa. Rakennusteollisuuden mukaan asuntorakentamisen määrä puolittui maassamme aiemmasta viime vuonna, ja asuntojen rakentaminen hiipuu edelleen.
Kuntaan kaavailluille kerrostaloasunnoille näyttäisi olevan runsaasti kysyntää. Siikajoen kunta kysyi asunnon hankintahalukkuutta kuntakyselyssä jokin aika sitten, ja siihen saatiin 55 asiasta kiinnostunutta vastausta.
– Yhteydenottoja on saatu muun muassa keski-ikäisiltä henkilöiltä, joista osa etsii asuntoa omille vanhemmilleen. Nämä pääsisivät asumaan lähelle palveluita, ja tällöin myös kotitalo vapautuisi niin sanotusti omaan käyttöön, kertoo Siikajoen kunnanjohtaja Pertti Severinkangas.
Rakentajakumppani löytynee helposti
Kerrostalo voisi olla valmis jo ensi keväänä, jos rakentajakumppani löytyy, ja asia etenevät muutenkin suunnitelmien mukaan.
– Kyllä näitäkin kiinnostuneita rakennusyrityksiä varmaan on, johtuen yleisistä suhdanteista, kun rakentamista ei paljon muualla ole. Homma nytkähtäisi liikkeelle jo toukokuun kaupunginhallituksessa.
Pääosin kerrostaloasunnot rakennettaisiin myyntiin, mutta Siikajoen kunta voisi hankkia talosta osakehuoneistoja vuokrattavaksi. Myös jo valmistuneen rivitalon huoneistot on mahdollista ostaa itselleen, Severinkangas sano.
Lisähoukuttimena asuntojen ostajalle kunnassa on asukasraha, 2 000 euroa. Esimerkiksi vuonna 2025 se maksetaan henkilölle, joka ostaa kunnasta asunnon tänä vuonna, ja asuu siinä vielä vuoden vaihteessa itse.
Pertti Severinkankaan mukaan tulevaisuudessa Siikajoelle voisi tulla uusi pienten omakotitalojen alue, jossa ideana olisi yhteisöllinen asuminen. Nykyiset projektit halutaan kuitenkin viedä rauhassa maaliin ennen kuin uusia rakennusideoita lähdetään toteuttamaan.