Turun kaupunginhallitus oli maanantaina yksimielinen Kupittaan siirtolapuutarhan kehittämisen tavoitelistasta Kupittaan ryhmäpuutarhayhdistyksen vastustuksesta huolimatta.
Hyväksytyissä tavoitteissa siirtolapuutarhan kehittämisen tavoitteena on siirtolapuutarhan avoimuuden lisääminen niin, että alueen arvot säilyvät ja viljely voi jatkua.
Nykyisessä suunnitelmassa alueelle lisättäisiin yksi tai useampi uusi portti nykyisen yhden lisäksi ja mahdollistetaan mökkien vuokraaminen edelleen lyhytaikaisesti ja siirtolapuutarhan yleiset alueet olisivat auki yleisölle.
Ryhmäpuutarhayhdistys kertoo omassa lausunnossaan pelkäävänsä vuokralaisten kotirauhan puolesta. Myöskään mökkien lyhytaikaista vuokraamista yhdistys ei kannata.
Tulevat muutokset pohjaavat valtuuston viime vuonna hyväksymään yleiskaavaan, jossa siirtolapuutarhan käyttötarkoitus laajenisi nykyisestä viljelystä myös virkistyskäyttöön.
Siirtolapuutarhan kehittämissuunnitelma on määrä saada valmiiksi tämän vuoden loppuun mennessä.