Kuhmon Hietaperän koulun lakkauttaminen harmittaa kyläläisiä, mutta vuoden jatkoaikaan ollaan kuitenkin tyytyväisiä.
Kuhmon kaupunki lakkauttaa Hietaperän ja Lentuan koulut heinäkuun lopussa vuonna 2025. Tämän jälkeen oppilaiden lähikoulu on kaupungin keskustassa oleva Tuupalan yhtenäiskoulu. Kouluverkkoselvityksessä molemmat kyläkoulut olisi lakkautettu jo ensi kesänä.
Hietaperän kylällä asuva Riikka Pääkkönen sanoo, että päätöksenteossa oli hieman inhimillisyyttä, koska nyt kaikki pystyvät sopeutumaan ja valmistautumaan tulevaan muutokseen rauhassa. Pääkkösen perheen lapsista kaksi käy Hietaperän koulua.
– Lapset ottivat päätöksen vastaan aika tyynesti. He voivat pitää täällä vielä ensi vuonna viimeiset joulu- ja kevätjuhlat. Lisäaika on hyvä asia myös vanhemmille, koska lasten koulupäivät ja -matkat pitenevät ja monet käytännön asiat ovat vielä ratkaisematta.
Hietaperän koulu on kyläläisille tärkeä kokoontumistapaikka. Hietaperällä asuva Tarja Seilonen epäilee, että koulun lakkauttamisen jälkeen kaupunki todennäköisesti myy kiinteistön, jonka jälkeen se ei olisi enää kyläläisten käytössä.
– Koululla on esimerkiksi hieno uimaranta rantasaunoineen ja grillikotineen. Ne eivät ole jatkossa enää kyläläisten yhteisiä, vaan jonkun toisen omia, Seilonen sanoo.
Pääkkönen toivoo, että perheet saavat hyvissä ajoin tietoa esimerkiksi siitä, millä tavalla Hietaperän oppilaat tullaan sijoittamaan Tuupalan yhtenäiskoulussa ja kenen opettajan luokkaan.
– Onko esimerkiksi niin, että samalla luokalla olevat voivat pysyä yhdessä vai hajautetaanko oppilaita? Silloin ehtisi rakentaa kaveripiiriä jo sitä ajatellen, mikä oma luokka tulee olemaan.
Lue lisää Kainuun uutisia Yle Uutisten netissä.