Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Venäjälle perustettiin neuvosto siivoamaan kirjallisuutta ”homopropagandasta”, kertoo venäläislehti

Neuvostoon kuuluvat muun muassa Venäjän sotahistoriallisen seuran ja ortodoksikirkon edustajat. Taustalla vaikuttaa tiukentunut ”homopropagandalaki”.

Suuressa messusalissa parveilee ihmisiä. Kojuissa on esillä kirjoja.
Moskovalaiset jonottivat joulukuussa 2023 Non/Fiction-kirjamessuille Gostiny dvor -keskuksessa. Kuva: Nadežda Titova / Yle

MOSKOVA Venäjän kirjaliiton RKS:n yhteyteen on perustettu asiantuntijaneuvosto, joka arvioi kirjojen lainmukaisuutta, Vedomosti-talouslehti kertoo.

RKS on suurimpien kustantamojen, kirjakauppiaiden, painojen ja muun kirja- ja kulttuurialan järjestö. RKS:n edustaja sanoi, että neuvosto antaa suosituksia ja päätöksen tekee kustantaja.

Asiantuntijaneuvostossa istuvat muun muassa tarkastusvirasto Roskomnadzorin, Venäjän sotahistoriallisen seuran, Venäjän ortodoksikirkon, muslimien ja juutalaisten yhteisöjen edustajat.

Pitkänomaisessa kirjakaupan salissa ihmiset tarkastelevat kirjoja hyllyn edessä. Etualalla on mies sinisessä talvitakissa reppu selässään. Hyllyssä näkyy selitysteksti: Kansalaissota.
Venäjän kirja-alaan kohdistuu paineita. Falanster-kirjakauppa Moskovassa vuonna 2023. Kuva: Heikki Heiskanen / Yle

Sotahistoriallinen seura muistetaan yrityksistään todistella, että Venäjän Karjalassa Sandarmohissa sijaitseviin joukkohautoihin ei ole haudattu Stalinin terrorin uhreja vaan suomalaismiehittäjien teloittamia Puna-armeijan sotilaita.

Asiantuntijaneuvosto arvioi muun muassa sitä, että kirjat noudattavat ”homopropagandalakia”, joka kieltää kertomasta seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä myönteiseen sävyyn.

Arvioitavana saattavat olla myös historiantulkinnat. Venäjällä on kielletty Neuvostoliiton ja Natsi-Saksan roolien rinnastaminen toisessa maailmansodassa.

Kuva hieman sekasortoisesta kirjakaupasta vinttihuoneessa. Kirjoja on hyllyissä, pöydillä, sohvan päällä, tuolilla.
Tsiolkovski-kirjakauppa Moskovassa marraskuussa 2023. Kuva: Heikki Heiskanen / Yle

Neuvoston suosituksesta kustantamoryhmä AST keskeytti tässä kuussa tunnetun postmodernin kirjailijan Vladimir Sorokinin Nasledije-romaanin myynnin verkkokaupoissa.

Myynnistä vedettiin myös Michael Cunninghamin Koti maailman laidalla ja James Baldwinin Huone Pariisissa romaanien käännökset.

Neuvosto katsoi teosten rikkovan lakia, joka kieltää ei-perinteisten seksuaalisuhteiden ja sukupuolenvaihdoksen propagoimisen.

Vladimir Sorokin poseeraa harmaassa pikkutakissa ja mustassa t-paidassa. Hänellä on harmaat hiukset ja parta.
Vladimir Sorokinin teokset eivät ensi kertaa herätä kohua ja sensuurivaatimuksia Venäjällä. Kuva: Stefan Boness / Ipon / SIPA / Shutterstock / AOP

Sorokinin romaanista on tehty tutkintapyyntö valtiolliselle tutkintakomitealle homopropagandasta ja lapsiin kohdistuvan väkivallan ihannoimisesta. Sorokin kiisti syytökset.

– Venäjällä menneisyys hiipii selän takaa ja painaa nykyisyyttä kuin jäätikkö, Sorokin kirjoitti Forbes-lehdelle. Hänen mukaansa kirjallisuus on vapaa peto, joka kulkee missä tahtoo ilman sensuuria ja kirjailijaliittoja.

Joulukuussa AST veti levityksestä Boris Akuninin ja Mihail Bykovin teokset, kun nämä olivat ilmaisseet tukevansa Ukrainaa.