Lintuja auttavat ihmiset ovat joutuneet pettymään, kun kaupoissa ei olekaan ollut lintujen ulkoruokintaan soveltuvia tuotteita.
Viimeisimpien lumisateiden jälkeen kaupat eivät ole kyenneet vastaamaan tuotteiden kysyntään.
Useat kaupat olivat jo valmistautuneet vetämään linnunruokia pois kauppojen hyllyiltä uuden sesongin alta. Yhtäkkiä noussut kysyntä on aiheuttanut sen, että monissa kaupoissa hyllyt ovat tyhjiä.
Takatalvi on ollut haasteellinen varhain Suomeen tulleille muuttolinnuille. Monet haluavatkin auttaa lintuja antamalla niille ruuaksi esimerkiksi auringonkukansiemeniä tai talia.
Kysyntä ei vastaa vuodenaikaa
Takatalvi tuli itäiseen Suomeen jo viime perjantain, joten noussut kysyntä näkyi Lappeenranna kaupoissa jo viime viikonloppuna.
Hyllyt ovat tyhjentyneet kovaa vauhtia esimerkiksi Ison-Kristiinan K-supermarketista, Puuilosta, Tokmannista ja Prismasta. Joissain paikoissa tuotteita on vain vähän jäljellä, toisaalla tuotteet on täysin loppu eikä tuotteita kyetä tilaamaan enää lisää.
– Kysyntää on ollut näille tuotteille, mutta tavarantoimittajalta emme saa enempää tuotteita. Kaikki on myyty, kertoo Lappeenrannan Puuilon myymäläpäällikkö Jarno Haapavuo.
Tavaratilanne vaihtelee
Lappeenrannan lisäksi samankaltainen tilanne on muissakin Puuilon kaupoissa. Ketjun osto- ja logistiikkajohtaja Markku Lampela kertoo, että joissain kaupoissa hyllyt ovat tyhjät, mutta jossain tavaraa on vielä.
– Tämä vaihtelee paikkakunnittain. Täällä pääkaupunkiseudullakin myymälöiden varastojen tilanteet ovat hyvin erilaisia.
Puuilon nettisivujen mukaan esimerkiksi kahdeksan ja viidentoista kilon säkit kuorettomia auringonkukansiemeniä ovat loppuneet koko Suomesta.
Lappeenrannan Prisman päivittäistavaraosaston myymäläpäällikkö Merja Haiminen kertoo, että kysyntä on yllättänyt.
– Tuotteita on mennyt huomattavasti enemmän kuin mitä normaalisti tähän aikaan vuodesta menee. Tilasimme tuotteita lisää, ja niitä tulee huomenna, Haiminen kertoo.