Kun ajelin Turun Itäistä rantakatua pitkin, katseeni osui rakennustyömaan vieressä olevaan kylttiin. Kyltin mukaan rakenteilla oli uusi musiikkitalo nimeltään Fuuga. Aloin oitis pohtia, onko tällainen talojen nimeäminen yleistä.
Monien vanhojen jugend-talojen julkisivussa komeilee kyllä nimi, lähiön elementtikerrostaloilla sen sijaan harvemmin. Elementtitalolla ei nimittäin tunnu olevan omaa uniikkia persoonaa.
Kohotetut ja ylistetyt rakennukset, useimmiten niin sanottua wau-arkkitehtuuria edustavat, puolestaan glorifioidaan Oodiksi, Kiasmaksi ja Arktikumiksi.
Nimet eivät kerro mitään käyttötarkoituksesta, itse rakennuksen funktiosta, vaan nimenannolla on tyystin toinen mieli.
Namecorea on vauhdittanut sosiaalinen media, etenkin TikTok.
Nykyisin nimet ja termit seuraavat toisiaan kiihtyvällä vauhdilla. On puhuttu jopa namecoresta, nimivillityksestä, sillä joka päivä nimetään uusia trendejä, muoteja, musiikkigenrejä, ilmiöitä, tunteita, sairauksia, suhdemuotoja, niin, you name it.
Namecorea on vauhdittanut sosiaalinen media, etenkin TikTok. Uusiin nimiin tartutaan, niiden ympärille muodostuu heimo, joka ensin viehättyy, ilakoi hetken ja sitten hylkää nimen, ”auttamatta vanhentuneena”.
Myös elottomat esineet nimetään, eikä kyse ole pelkästä markkinointikikasta, vaan ihmiset toimivat itsekin näin.
Esimerkiksi kaikilla perheemme autoilla on ollut nimi, nykyinen on Taavi. Kaverin robotti-imuri on puolestaan nimeltään Herra Makkonen. Tai entäpä se tuttu, joka on antanut omille tisseilleen nimet? Toinen on Malumma ja toinen Takete.
On hupaisaa, että esimerkiksi huonekalujätti Ikean typerinkin esine, pannulappu, vispilä tai seinänupi, on nimetty hassunhauskalla erisnimellä.
Jo ajat sitten myös tuotevalmistajat ja mainostajat ovat äkänneet nimenannon ja inhimillistämisen lisäarvon. On hupaisaa, että esimerkiksi huonekalujätti Ikean typerinkin esine, pannulappu, vispilä tai seinänupi, on nimetty hassunhauskalla erisnimellä. Myös kauramaitopurkissa lukee ”ravista minua” – aivan kuin kyseessä olisi oikea ”sinä”.
Tällainen inhimillistämisen taipumus on puolestaan nimetty, tietenkin, neoanimismiksi. Ihmiset toisin sanoen merkityksellistävät ympäristöään nimeämällä esineitä, joiden kanssa ovat kontaktissa.
Ilmiöllä voi olla myönteisiäkin seurauksia. Kun esine, rakennus tai auto nimetään, personifioidaan, siihen syntyy toisenlainen suhde. Kenties sitä kohtaan tunnetaan jopa jonkinmoista kiintymystä, taloa pidetään hyvänä, siitä huolehditaan, esineistä ei haluta heti luopua.
Inhimillistämällä ja esineisiin kiintymällä voi olla mahdollista pidentää niiden käyttöikää.
Tällainen neoanimismi lienee looginen seuraus tilanteesta, joka kertautuu kaikkialla ympärillämme: esineiden ahdistava kaaos, kertakäyttökulttuuri, kaatopaikat, kierrätyskeskukset ja kirpputorit, jotka ovat kukkuroillaan kenellekään kelpaamatonta kamaa. Inhimillistämällä ja esineisiin kiintymällä voi olla mahdollista pidentää niiden käyttöikää.
Samalla neoanimismi avaa aivan toisenlaisen tavan tarkastella maailmaa. Maailma ei olekaan täynnä selvärajaisia subjekteja ja objekteja, ”niitä” ja ”meitä”, vaan kaikki kietoutuu, nivoutuu ja kytkeytyy toisiinsa. Muodostamme monimutkaisen kokonaisuuden luomiemme ja käyttämiemme esineiden kanssa.
Tällaista ajatusta on kehitellyt erityisesti ekofilosofi Timothy Morton. Mortonin mielestä elollisen ja elottoman eroavaisuuksia pitäisi ajatella uudelleen.
Muutos auttaisi Mortonin mielestä viime kädessä jopa ekologisessa kriisissä. Siis ajatus, että esimerkiksi luonto ei ole meistä erillinen asia tai voima, jokin, joka on ”tuolla ulkona”.
Niinpä se, mitä teemme itsellemme ja itseämme varten, teemme aina myös luonnolle ja maapallolle.
Kaikki on yhtä.
Myös psykologiassa, erityisesti psykoanalyysissa, nimeäminen on ollut keskeisessä roolissa.
Ajattelen vaikkapa itselleni tärkeitä psykologisia termejä, joihin kuuluu muun muassa gaslighting, kaasuvalottaminen. Termi nimesi aikoinaan selittämättömän myrkyllisen tunteen ihmissuhteessa – ja helpotti oloani suuresti.
Kaasuvalottaminen tarkoittaa muiston tai kokemuksen leimaamista silkaksi kuvitteluksi. Vielä 90-luvulla käsite oli jokseenkin tuntematon. Sitä vain tunsi, että jokin ihmissuhteessa oli pielessä.
Nimet, käsitteet ja termit siis jäsentävät ja luovat järjestystä – paitsi päänsisäiseen kaaokseen, myös ulkoiseen maailmaan. Länsimainen ihminenhän elää paraikaa loputtomassa informaatiovaahdossa.
Mutta samalla mietin, ovatko miljoonat uudet nimet jossakin määrin myös syyllisiä tilanteeseen. Luovatko ne lisää vaahtoa – ja sekaannusta?
Ehkä lääke onkin osaltaan myös itse tauti.
Asta Leppä
Kirjoittaja soisi angloamerikkalaisen tavan tervehtiä toista erisnimellä rantautuvan Suomeenkin, sillä nimi lataa kanssaihmiseen merkitystä.