Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Keski-Suomen uusi palveluverkkoesitys sisältää yli 10 miljoonan euron säästöt, kertoo hyvinvointialueen johtaja Jan Tollet

Keski-Suomen hyvinvointialue esittelee palveluverkkosuunnitelmansa päivitetyn version ensi keskiviikkona. Samalla se julkaisee tiedot siitä, mitä palveluja kuhunkin kuntaan jäisi.

Yleisöä Saarijärvellä kuuntelemassa hyvinvointialueen esitystä.
Keski-Suomen hyvinvointialue sai palveluverkkoesityksestä palautetta tuhansilta keskisuomalaisilta. Suunnitelmia esiteltiin myös yleisötilaisuuksissa. Kuva Saarijärven asukastilaisuudesta 29.2.2024. Kuva: Titta Puurunen / Yle

Keski-Suomen hyvinvointialue julkistaa ensi viikolla palveluverkkosuunnitelmansa päivitetyn version. Viranhaltijat ovat muokanneet aiempaa suunnitelmaa kevään lausuntokierroksella saadun palautteen perusteella.

Yksityiskohtia uudesta palveluverkkosuunnitelmasta ei hyvinvointialueen johtajan Jan Tolletin mukaan kerrota ennen ensi keskiviikon tiedotustilaisuutta.

Palvelujen karsimista ja leikkauksia on kuitenkin odotettavissa. Tollet kertoo, että suunnitelman tavoitteena on säästää yli 10 miljoonaa euroa.

Helmikuussa esitelty palveluverkkosuunnitelma sisälsi kaksi vaihtoehtoa.

Kummankin vaihtoehdon mukaan sote-palveluja olisi karsittu, mutta kakkosvaihtoehdon mukaan leikkauksia olisi tehty paljon raskaammalla kädellä: se olisi sulkenut esimerkiksi yli puolet terveysasemista.

Hyvinvointialueen viranhaltijat ovat nyt muokanneet palveluverkkosuunnitelmaa kevään lausuntokierroksella saadun runsaan palautteen perusteella.

Jan Tollet kertoi jo aiemmin, että kaikkein rankin vaihtoehto oli palautevyöryn jälkeen haudattu. Ensi viikolla julkistettava esitys noudattaa tätä linjaa.

– Kun meillä oli vaihtoehto ykkönen ja vaihtoehto kakkonen, joka oli se radikaalimpi vaihtoehto, niin kyllä me lähempänä sitä ykköstä olemme, Tollet toteaa nyt.

Hyvinvointialueelta on vaadittu muun muassa tarkempia tietoja ja kustannuslaskelmia etenkin kivijalkapalvelun tilalle kaavailluista liikkuvista palveluista sekä Kela-taksien käytön mahdollisesta lisääntymisestä.

Jan Tolletin mukaan näihin asioihin on jatkovalmistelussa kiinnitetty huomiota, ja Kela-taksien käytöstä sekä muista palveluista on tehty kustannusvertailua ja -analyysejä.

Jokaiselle kunnalle on lisäksi laadittu kuntakortti, johon on kirjattu kunnan nykyiset palvelut ja se, miten ja millaisia palveluja kunnassa aiotaan jatkossa tarjota.

Aluehallituksen esityslistalle palveluverkkoesitys tulee 4. kesäkuuta. Aluevaltuusto päättää asiasta viikkoa myöhemmin, 11. kesäkuuta.