Lahden tarkastuslautakunta epäilee KOKO Lahti Oy:n toiminnan siirtoa uudelle Eventum Lahti -yhtiölle.
Maanantaina 6. toukokuuta julkistetussa arviontikertomuksessa katsotaan, että siirto uudelle perustettavalle yhtiölle vaarantaa siihen sijoitetut pääomat, jos yhtiön toimintakonsepti jatkuu ennallaan, eikä kaupungin vuokra- ja toimintatuki ole mahdollista.
– Jos toiminta jatkuu samalla periaatteella kuin edeltävässä yhtiössä, niin vaarana on, että ne pääomat syödään jälleen siellä (yhtiössä) pikkuhiljaa, sanoo tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Hannu Rahkonen (kok.)
Kaupunginhallitus päätti perustaa viime joulukuussa uuden tapahtumayhtiön, merkitä sen osakkeita miljoonalla eurolla ja tehdä 2,8 miljoonan euron sijoituksen yhtiön SVOP-rahastoon.
Ratkaisun vastustajien mielestä päätös sisältää kuitenkin EU:n kiellettyä valtion tukea ja on kilpailua vääristävää. Samoista syistä hallinto-oikeus kumosi viime vuoden marraskuussa kaupungin pääomasijoituksen ja avustuksen KOKO Lahdelle.
Tarkastuslautakunnan ja kaupungin tilintarkastajan mukaan nyt pitää selvittää, miten taide- ja kulttuuritoiminta ja markkinaehtoinen liiketoiminta voidaan eriyttää yhtiön toiminnassa, niin että toimintatuki on mahdollista.
Arviointikertomuksessa nostetaan esille myös Tampereen kaupungin tuki Tampere-talon toimintaan. Lautakunnan mielestä Lahden tuleekin tarvittaessa hakea ratkaisu korkeimmasta hallinto-oikeudesta kaupunkien yhdenvertaisen kohtelun takaamiseksi.
Lahden tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Hannu Rahkonen vetää yhteen arviointikertomuksen antia tässä audioklipissä.
Seuraa Päijät-Hämeen uutisia Yle Areenassa ja Ylen verkossa.
Muokattu 6.5. klo 11.26: Lisätty tarkastuslautakunnan puheenjohtajan audiohaastatteluklippi.