Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Mies ehti huutaa mökin katolla apua kolme tuntia ennen kuin kukaan kuuli – poliisi käytti droonia pelastustehtävässä Iisalmessa

Palomestari muistuttaa kiinnittämään tikkaat huolellisesti ja pitämään puhelinta mukana, jotta apua pystyy hälyttämään hädän hetkellä.

Pohjois-Savon Pelastuslaitoksen nimi paloauton kyljessä.
Kuva: Sami Takkinen / Yle

Iisalmessa saaressa mökillä ollut mies jäi lauantaina jumiin katolle, kun tikkaat olivat kaatuneet.

– Mies oli ollut tekemässä huoltohommia ja alkukesän tarkastuksia katolla. Hän ehti olla katolla kolme tuntia huutamassa apua, kunnes ihmiset kuulivat hänen avunhuutonsa mantereelta ja soittivat hätäkeskukseen, palomestari Risto Taskinen kertoo.

Tapahtumapaikka sijaitsee Poroveden ja Nerkkoonjärven välisessä salmessa, ja saaresta on matkaa mantereelle noin kaksisataa metriä.

Hälytystehtävä tuli noin yhden aikaan päivällä, ja hädässä olevaa henkilöä etsittiin poliisin ja pelastuslaitoksen voimin. Hälytystehtävässä varauduttiin Taskisen mukaan pelastamaan ihmistä veden varasta, joten paikalle hälytettiin myös sukellusyksikkö Kuopiosta.

– Poliisin drooneissa on lämpökamerat, niin nähtiin, ettei veden varassa ole ketään. Sitten huomattiin henkilö saaressa katolla.

Mies löytyi jo puolessa tunnissa poliisipartion droonin avulla, joten sukellusyksikkö lähetettiin takaisin ennen kuin se ehti Iisalmeen.

Palomiehet ja ensihoitoyksikön henkilöstö menivät pelastuslaitoksen veneellä saareen.

– Tikkaat pystyyn ja mies pois katolta niitä myöten, ja sillä asia hoitui.

Taskinen muistuttaa pitämään puhelinta mukana, jotta apua pystyy tarvittaessa hälyttämään.

– Tikkaat tulisi olla kiinteästi kiinnitetty taloon vähintään ylhäältä, jotta ne eivät pääse kaatumaan. Irtotikkaat ovat turvattomat, ja vahinko voi sattua jo kiivetessä.