Maata ravisteli viikonloppuna voimakkain aurinkomyrsky yli 20 vuoteen. Revontulet värittivät taivasta kautta pohjoisen pallonpuoliskon, mutta merkittäviltä häiriöiltä sähkömagneettisissa verkoissa vältyttiin.
Aurinkomyrskyt syntyvät, kun Auringossa tapahtuu voimakas purkaus, joka sinkoaa aurinkokuntaan varautuneita hiukkasia pursuavaa plasmaa. Varautuneet hiukkaset kuljettavat siis Auringosta ylimääräistä sähkövirtaa Maahan.
Kun tämä niin kutsuttu aurinkotuuli törmää ilmakehään, se ylivirittää happi- ja typpiatomit. Virityksen purkautuminen näkyy valona, eli meille pohjolan asukkaille tuttuina revontulina.
Viikonlopun aurinkomyrskyt todettiin poikkeuksellisen voimakkaiksi ja luokiteltiin viisiportaisen asteikon korkeimpaan G5-luokkaan. Silti ne eivät olleet vielä mitään verrattuna historian rajuimpiin aurinkomyrskyihin.
Revontulia päiväntasaajalla asti
Kauan ennen avaruusaikaa, vuonna 1859 Maahan törmäsi aurinkomyrsky, jonka tutkijat arvioivat olleen voimakkain nykyhistoriassa. Tapausta kutsutaan Carringtonin aurinkomyrskyksi purkauksen havainneen harrastaja-astronomi Richard Carringtonin mukaan.
Yleensä aurinkotuulet puhaltavat tyynesti ja revontulia nähdään vain napapiirillä. Aina välillä, kuten viime viikonloppuna, valot loistavat myös eteläisen Suomen taivailla. Aurinko toistaa 11-vuotista aktiivisuussykliä ja avaruussää vaihtelee kierron mukaan. Muutaman kerran vuosikymmenessä revontulia saatetaan nähdä jopa Etelä-Euroopassa.
Vuoden 1859 avaruusmyrskyn suunnattomasta voimasta kertoo se, että silloin aikalaiskertomukset kuvaavat revontulia nähdyn aina päiväntasaajalla asti ja myös eteläisellä pallonpuoliskolla Australiassa.
Lennätinoperaattorit saivat sähköiskuja laitteista, mutta aikakauden viestintätekniikkaa purkaus ei lamaannuttanut, päinvastoin ilmassa väreilevä sähkövirta auttoi sähkeitä kulkemaan pitempiä matkoja.
Avaruusmyrskyn vaikutuksia voidaan edelleen havaita, kun tutkitaan tarkasti. Suomalaistutkijat löysivät vastikään Lapin puiden vuosirenkaista merkkejä aurinkomyrskyä seuranneesta radiohiilipitoisuuden noususta.
Miten meidän kävisi, jos Maata kohtaisi järkälemäinen aurinkomyrsky?
Avaruusfyysikko Minna Palmroth arvioi kirjoituksessaan vuonna 2022, ettei täysin tiedetä, minkälaista tuhoa Carringtonin myrskyn kaltaisesta tapahtumasta seuraisi nyky-yhteiskunnalle, sillä mallinnuksissa keskitytään ääri-ilmiöiden sijaan arkipäiväisempään avaruussäähän.
Käytännössä varmaa on kuitenkin se, että vaikutukset ulottuisivat laajalle alueelle ja myrsky uhkaisi modernin sivilisaation toimintaa tavalla tai toisella.
Aurinkotuuli uhkaa Maan sähköverkkoja ja häiritsee sähkömagneettisia signaaleja. Carringtonia vastaava hiukkaspurkaus häiritsisi, tai jopa kaataisi sähkö- ja mobiiliverkot ja aiheuttaisi suuria ongelmia navigaatiojärjestelmille, keskeyttäen esimerkiksi lentoliikenteen.
Vahinkojen korjaaminen kestäisi pitkään, sillä purkaukset voivat vaurioittaa satelliitteja. Taivaalla kiertävää tekokuuta ei pääse päivystävä mekaanikko vielä nykyteknologialla korjaamaan, joten hajonneiden satelliittien tilalle pitää lähettää uusia.
Tähän asti Suomen sähköverkko on kestänyt häiriöttä kaikki isommat aurinkomyrskyt, sillä Suomen kantaverkko käyttää maadoitettuja muuntajia, jotka sietävät paremmin aurinkotuulen sähkövirtoja hyvin, mutta esimerkiksi Ruotsin Malmössä edellinen G5-luokan aurinkomyrsky kaatoi sähköverkon vuonna 2003.
Taloudelliset menetykset sähköverkkojen vahingoista voisivat olla valtavia: vuonna 2013 vakuutusyhtiö Lloyd's of London teetti tutkimuksen, jonka mukaan Carrington-tason aurinkomyrsky voisi aiheuttaa jopa 2,6 biljoonan eli tuhannen miljardin dollarin tulomenetykset Pohjois-Amerikan energiateollisuudelle.
Tutkimuksessa arvioitiin, että sähkökatkot voisivat kestää jopa vuosia, muuntajien korjaustöiden vuoksi. Mittavat sähkökatkot uhkaisivat romahduttaa hätäkeskukset, sairaalat, ruokakuljetukset ja rahoitusmarkkinat.
Aurinkomyrskyihin varautuminen on tärkeää yhteiskunnan huoltovarmuuden kannalta. Suomessa häiriöitä ja niiden seurauksia tutkitaankin Suomen Akatemian ja Huoltovarmuuskeskuksen rahoittamissa hankkeissa.
Carringtonin kokoluokan avaruusmyrskyt toistuvat noin 100–150 vuoden välein. Seuraavasta sellaisesta tulee ensimmäinen hirmuavaruusmyrsky sähköriippuvaisuuden aikakaudella.
Läheltä piti jo vuonna 2012, mutta silloin vältimme jättimyrskyn, kun Maa ehti pyörähtää purkautumisvalmiudessa olleen auringonpilkun ohitse kreivin aikaan.