Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Ounasvaaran uusimmat rakennustyöt alkavat ensi vuonna

Rovaniemen Ounasvaaralle rakennetaan rullahiihtorata kilpalatupohjille. Lapin liitto myönsi kolmelle Rovaniemen reittihankkeelle EU-rahaa yhteensä yli miljoona euroa.

Ounasvaaran hiihtokeskus ja ensilumen latu loppusyksyllä ilmasta kuvattuna.
Rullahiihtoradan rakentamissuunnitelmista järjestetään kaupunkilaisille avoin keskustelutilaisuus myöhemmin kerrottavana ajankohtana. Kuva: Antti Mikkola / Yle

Rovaniemellä aloitetaan tänä kesänä rullahiihtoradan suunnittelu Ounasvaaralle. Rakennustöihin päästään ensi vuoden aikana. Lisäksi kaupunki rakentaa pyöräreitit Ounasvaaran ja Pajakylän lähelle. Myös niiden suunnittelu alkaa nyt.

Uusien reittien toteutuminen varmistui EU-rahan myötä. Lapin liitto myönsi kaupungin hankkeille EU-rahaa oikeudenmukaisen siirtymän rahastosta yhteensä 1,1 miljoonaa euroa. Kaupunki itse maksaa reiteistä 470 000 euroa.

Aiemmin Rovaniemi sai Ounasvaaran kehittämiseen myös Eduskunnan joululahjarahaa.

Kaupunki tiedottaa, että kaikkien uusien reittien suunnittelussa huomioidaan sosiaalinen, ekologinen ja taloudellinen kestävyys. Kaupunkilaisille järjestetään myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana keskustelutilaisuudet reittien rakentamisesta.

Rovaniemen Ounasvaaralle rakennettavan rullaradan havainnekuva.
Rullahiihtoradasta on tulossa reilun kahden kilometrin mittainen. Kuva: Rovaniemen kaupunki

Lapin urheiluopiston hiihdon huippuvalmentaja Reijo Jylhä pitää rullahiihtorataa välttämättömänä alueen urheilullisen vetovoiman lisäämiseksi. Jylhän mukaan rullahiihtorata on kilpahiihtäjille olennainen osa harjoittelua kesäkaudella.