Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Jenni Haukio aloittaa uudessa työpaikassa

Valtiotieteiden tohtori Jenni Haukio on valittu WSOY:n yhteiskuntasuhteista vastaavaksi johtajaksi. Hän aloittaa työssä elokuussa.

Tohtori Jenni Haukio
Jenni Haukio Linnan juhlissa itsenäisyyspäivänä 6. joulukuuta 2023. Kuva: Silja Viitala / Yle

Valtiotieteiden tohtori ja presidentti Sauli Niinistön puoliso Jenni Haukio on valittu kustannusyhtiö WSOY:n yhteiskuntasuhteista vastaavaksi johtajaksi, WSOY kertoo tiedotteessa.

Haukio aloittaa tehtävässään elokuussa. WSOY:n mukaan Haukio muun muassa saa vastuulleen WSOY:n yhteiskunnalliset hankkeet.

Haukio on tullut tunnetuksi kirjallisuuden puolestapuhujana. Hän työskenteli vuosina 2012–2022 Turun kirjamessujen ohjelmajohtajana.

Haukio on myös itse kirjoittanut muun muassa kolme runokokoelmaa ja muistelmateoksen Sinun tähtesi täällä – vuodet tasavallan presidentin puolisona, jossa hän kertoo roolistaan tasavallan presidentin puolisona. Muistelmateos on WSOY:n kustantama.