Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Kouvolalaiset elintarvikehankkeet saamassa miljoonapotin

Aluehallitus päättää valtion myöntämien äkillisen rakennemuutoksen rahoista maanantaina.

Pilkottua porkkanaa, papuja, kaalia ja perunaa elintarvikekemian oppitunnilla Xamkin Kouvolan toimipisteessä.
Kouvolaan tuli uusi koulutus syksyllä 2024, kun Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa alettiin kouluttaa elintarviketekniikan insinöörejä. Kuva: Antro Valo / Yle

Kouvolalaiset elintarvikealan opiskelijat ja yrittäjät hyötyvät valtion äkillisen rakennemuutoksen rahoista. Maakuntahallitus on jakamassa kaksi miljoonaa euroa eri hankkeille.

Suurimman potin saavat LUT-yliopisto ja Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu, jotka lisäävät yhteistyötä elintarvikealan yritysten kanssa Kouvolassa. Rahaa on tulossa noin 800 000. Tavoite on kouluttaa korkeatasoisia osaajia elintarvikealalle.

Ammattiopisto Eduko puolestaan on saamassa palkokasveja hyödyntävään projektiin 700 000 euroa.

Edukossa aiotaan lisätä palkokasvien hyödyntämistä elintarviketeollisuudessa ja kehittää uusia reseptejä palkokasveista. Lisäksi Eduko esimerkiksi kokoaa maanviljelijöiden ja jatkojalostajien verkoston ja selvittää, onko alalla vientimahdollisuuksia.

Markkinointirahaa puoli miljoonaa

Kinno eli Kouvolan kehitysyhtiö on puolestaan saamassa 230 000 euroa elintarvikealan yritysten kansainväliseen markkinointiin.

Kinno aikoo kerätä yrityksille lisää tietoa kansainvälisistä markkinoista. Lisäksi mukana olevat yritykset testaavat tuotteitaan valikoidussa kohdemarkkinassa Keski-Euroopassa.

Kinno myös markkinoisi Kouvolaa uusille kasvuyrityksille noin 270 000 euron avulla. Tavoite on rakentaa elintarvikeyrityksille hyvät olot, kartoittaa potentiaalisia yrityksiä ja markkinoida Kouvolaa heille.

Aluehallitus päättää valtion myöntämien äkillisen rakennemuutoksen rahoista maanantaina.