Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Kesämarkkinat muuttuivat toistensa kopioiksi, joissa metrilakua myy viisi firmaa – kysyimme miksi

Kesämarkkinoita kiertävät samat myyjät ja myynnissä on aina samoja tuotteita. Markkinajärjestäjien mukaan moni myyjä lopetti koronavuosiin, ja se on vaikuttanut markkinoihin.

Makeiskauppiaat Harri ja Harriet Taimi Porista Lapuan narkkinoilla.
Makeiskauppiaat Harri ja Harriet Taimi kiertävät markkinoita. Joskus lakukojuja on useita samassa tapahtumassa, mutta Taimia se ei haittaa. Kuva: Päivi Rautanen / Yle

Kesämarkkinolla myydään osin samoja tuotteita tapahtumasta ja kesästä toiseen. Joskus samaa tuotetta myyviä kojuja on jopa useampia vierekkäin.

Yle haastatteli neljää pohjalaista markkinatapahtuman järjestäjää, joista yksi kertoi kuulleensa asiasta palautetta.

Yrittäjä Harri Taimin koju välkkyy kaikissa mahdollisissa väreissä Lapuan markkinoilla Etelä-Pohjanmaalla. Taimi myy makeisia ja pääroolissa ovat metrilakritsat, joita on 110 eri makua.

Lapualla lakumyyjiä on tällä kertaa viisi-kuusi, mutta se ei Taimea hätkäytä. Markkinoiden konkari arvioi tekevänsä kauppaa laajalla valikoimallaan.

Liika on kuitenkin liikaa Taiminkin mielestä.

– Oli kyse sitten karkeista, vaatteista tai kahviloista, niin muutama riittää, ei kymmentä.

Yleismarkkinoiden ongelma

Lapuan markkinoita järjestävän Anu Mäkisen mukaan markkinatapahtumien samankaltainen valikoima liittyy siihen, että niitä kiertävät samat markkinamyyjät.

Teuvan markkinoita järjestävä Riitta Kulmala tunnistaa ilmiön. Teuvalla tapahtumaan on tänä vuonna tulossa monta samaa myyjää kuin viime vuonna, ja:

– Jos menee naapurikuntien markkinoille, niin siellä tutut myyjät huikkivat ”hei Riitta”, Kulmala sanoo.

Anna Lahdensuo ja Hilla Hanhisalo kävivät Lapuan markkinoilla. Toimittaja Päivi Rautanen kysyi myyjiltä ja kävijöiltä, millaiset tuotteet tapahtumassa kiinnostavat.

Tori- ja markkinakaupan palvelukeskuksen toiminnanjohtajan Ari Kallaksen mukaan markkinoihin on vaikuttanut koronapandemia, jonka myötä moni niitä kiertänyt yrittäjä lopetti.

Myyjiä ei riitä kaikkiin tapahtumiin erityisesti, jos ne sattuvat olemaan päällekkäin.

– Jos esimerkiksi Pohjanmaalla on samana viikonloppuna kolme-neljä markkinatapahtumaa, ovat kaikki vajaita, Kallas kertoo.

Tori- ja markkinakaupan palvelukeskus järjestää vuosittain noin 80 suurta toritapahtumaa ympäri Suomea.

Riitta Kulmalan mukaan korona vei paljon myyjiä pois myös Teuvan markkinoilta. Kun ennen koronaa myyntipaikkoja piti järjestämällä järjestää, nyt markkinoilla on enemmän väljyyttä.

Ari Kallaksen mukaan suurimmissa ongelmissa ovat yleismarkkinat, joita ei ole rakennettu jonkin tietyn teeman ympärille. Esimerkiksi kala- ja käsityömarkkinoilla tilanne on parempi.

”Kovaa kisaa ihmisten sieluista”

Joskus useampi myyjä saattaa myydä samoilla markkinoilla lähes samoja tuotteita.

Ari Kallas tietää, että tiettyjä tuotteita saattaa olla markkinoilla liikaa.

– Esimerkiksi tekstiili-, laku- ja makeiskauppiaat käyvät kovaa kisaa ihmisten sieluista.

Metrilakua myynnissä markkinoilla.
Markkinoiden suosikkituote on metrilakritsa. Joskus myyntipaikkaa varaavalle myyjälle kerrotaan, että samaa tuotetta on myynnissä jo muillakin - joskus tuoteryhmän myyjien määrää rajoitetaan. (Kuvituskuva) Kuva: Yle/Veronica Montén

Teuvan markkinoita järjestävän Riitta Kulmalan mukaan tilanne on ongelmallinen; jos yhtä tuotetta on todella paljon, ei myynti kannata kenellekään.

Kulmalalla onkin tapana kertoa myyntipaikkaa varaavalle myyjälle, jos samoja tuotteita myydään jo muissa kojuissa. Hän ei kuitenkaan rajaa ketään pois.

Lapuan markkinoiden järjestäjät ovat päätyneet toisenlaiseen ratkaisuun: jos tuotetta kauppaavia myyjiä on ilmoittautunut jo useita, ei enempää oteta. Näin on pyritty lisäämään markkinoiden monipuolisuutta.

Tori- ja markkinakaupan palvelukeskuksen Ari Kallas uskoo kuitenkin, että tilanne korjautuu luonnollisesti, jos tuotteen myynti ei kannata kaikille.

Kallas toteaa myös, että päällisin puolin samoja tuotteita myyvät kauppiaat eivät aina lopulta myykään tismalleen samaa tuotetta ja esimerkiksi 200 kauppiaan tapahtumaan voi mahtua neljäkin lakukauppiasta.