Vaasan hovioikeus on antanut päätöksensä pitkään kestäneessä vakuutuskorvauskiistassa pihassa liukastumisen aiheuttamista vakavista vammoista.
Hovioikeus on tuominnut Pohjola Vakuutuksen sekä Keski-Suomen opiskelija-asuntosäätiön runsaan 2 miljoonan euron korvauksiin. Pohjola ja KOAS joutuvat korvaamaan ansionmenetykset koko naisen laskennalliselta uralta 2050-luvulle asti.
Käräjäoikeus määräsi KOASin ja Pohjola Vakuutuksen maksamaan naiselle yhteensä kaksi miljoonaa euroa ansionmenetyskorvauksia maaliskuussa 2023. KOAS valitti tuolloin käräjäoikeuden tuomiosta hovioikeuteen. Hovioikeus hyväksyi kuitenkin nyt käräjäoikeuden päätökset olennaisimmilta osin.
KOAS:in toimitusjohtaja Matti Tanskanen kertoo yllättyneensä päätöksestä. Hänen mukaansa säätiö aikoo hakea valituslupaa korkeimmalta oikeudelta.
– Odotimme, että hovioikeus olisi kohtuullistanut tätä korvaussummaa.
Hovioikeuden mukaan KOAS:in ja liukastuneen naisen varallisuuserot ovat kuitenkin niin suuret, että edellytyksiä korvausvelvollisuuden sovitteluun ei ole.
Korvaussummasta jää KOAS:in maksettavaksi reilu miljoona euroa sen jälkeen, kun Pohjola on maksanut oman osuutensa miljoonaan euroon asti. Asuntosäätiö on hankkinut kalliimmat vakuutukset välttääkseen vastaavan tilanteen tulevaisuudessa.
Keski-Suomen opiskelija-asuntosäätiö KOAS:in pihassa maaliskuussa 2013 liukastunut nainen on taistellut korvauksista oikeudessa yli 10 vuotta.
Nainen loukkaantui niin pahasti, että joutui täysin työkyvyttömäksi. KOAS:in ja Pohjolan mukaan kyse oli kuitenkin tavanomaisesta liukastumisesta ja työkyvyttömyys johtui muista tapahtumista.
Asiassa on kiistelty myös siitä, onko korvaustapaus vanhentunut. Sekä käräjäoikeuden että hovioikeuden mukaan tapaus ei ole vanhentunut.
28.6.2024 klo 15:41. Lisätty KOAS:in toimitusjohtajan kommentit ja tieto korvaussumman jakautumisesta.