Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Lahden valtuustossa dramaattinen ilta: valtuutettuja marssi ulos, kokoomus esittää kaupunginhallituksen erottamista

Lahdessa pitäisi löytää säästöjä 55 miljoonan euron edestä. Valtuusto päätti äänestysten jälkeen, että taloutta tasapainotetaan muun muassa veronkorotuksilla.

Ihmisiä istuu valtuustosalissa. Eturivissä vanhempia mieshenkilöitä.
Kuohunta lahtelaisessa politiikassa jatkuu. Myöhään iltaan venynyt kaupunginvaltuuston kokous päättyi aloitteeseen kaupunginhallituksen erottamisesta. Kuva: Juha-Petri Koponen / Yle

Lahden kaupunginvaltuustossa käsiteltiin maanantaina kaupungin toiminnan ja talouden tasapaino-ohjelmaa tuleville kolmelle vuodelle. Valtuusto äänesti, miten Lahti yrittää haalia kasaan 55 miljoonan euron säästöt talouden rakenteellisen alijäämän kattamiseksi.

Kiistan ytimessä oli kysymys, selvitetäänkö kaupungin omistaman Lahti Energian vähemmistöosuuden myymistä.

Pitkäksi venyneen käsittelyn aikana käytettiin 35 puheenvuoroa, ja kommentteja lenteli runsaasti. Ilmapiiri oli ajoittain kireä.

Lahden kaupunginvaltuuston äänestystulos näyttöruudulla.
Lahti Energiaa koskevassa äänestyksessä yksi SDP:n valtuutettu oli eri mieltä ja muut äänestysvaiheessa paikalla olleet seisoivat puolueen valtuustoryhmän kannan takana. Kuva: Juha-Petri Koponen / Yle

Valtuusto päätti äänestysten jälkeen, että taloutta tasapainotetaan muun muassa veronkorotuksilla, taksojen nostolla ja kaupunkiyhtiöiden osinkotuloilla. Samalla palveluista leikataan tuntuvasti, eniten sivistyspuolelta.

Kaupungin energiayhtiöön ei kosketa, koska SDP äänesti myyntiä vastaan.

Edessä veronkorotuksia

SDP:n valtuustoryhmän puheenjohtaja Jetta Laakso kertoo, että puolue piti kiinni alkuperäisestä päätöksestään vastustaa Lahti Energian myyntiä.

Laakso myöntää, että on pakko tehdä rakenteellisia muutoksia, joita on tähän asti jopa vältelty.

– Leikkaukset ovat kovia, mutta ne eivät ole tulossa ihan heti, vaan tulevina vuosina.

Hän sanoo, että työ aloitetaan todennäköisesti tulevalla viikolla.

Lahden  kaupunginvaltuuston SDP:n ryhmän puheenjohtaja Jetta Laakso puhuu valtuustolle.
SDP vastusti energiayhtiön myymistä. Puolue nostaa esille mieluummin veronkorotukset. SDP:n valtuustoryhmän puheenjohtaja Jetta Laakso puhuu Lahden kaupunginvaltuustolle. Kuva: Juha-Petri Koponen / Yle

Edessä olevat veronkorotukset olisivat Laakson mielestä maltilliset.

– Käytännössä esittämämme korotukset tarkoittavat ehkä kympin kuussa lisää tavalliselle ihmiselle. Se tekisi vuodessa satasen tai vähän päälle.

Hän myöntää, että säästöt tulevat näkymään kaupunkilaisille palveluiden leikkauksina.

– Valtuusto ei päättänyt yksityiskohtaisista leikkauskohteista. On nähty erilaisia listoja. Asiantuntijalautakunnat katsovat, mistä on mahdollista leikata tulevina vuosina, jos talous ei muutoin kohene.

SDP jätti kokouksen lopuksi ponsiesityksen, jolla jätettiin ovet auki aikaisemmille veronkorotuksille, tarvittaessa jo ensi vuodelle.

– Silloin tulevina vuosina tarvitsisi leikata vähemmän, sanoo Laakso.

SDP:n rivit rakoilevat

Kolme SDP:n valtuutettua marssi ulos salista ennen ratkaisevaa äänestystä Lahti Energian myymisestä. Heidän tilalleen tulivat varavaltuutetut.

Ryhmäpuheenjohtaja Jetta Laakso kieltää, että ulosmarssissa olisi ollut erityistä dramatiikkaa.

– Tämä on aivan normaali järjestely. Jos valtuutetulla on muuta menoa, hän voi poistua aikaisemmin.

Hän toteaa, että energiayhtiön mahdollista osamyyntiä oli käsitelty valtuustoryhmässä.

– Olimme tulleet demokraattisesti päätökseen, että emme ole Lahti-energian myynnin kannalla.

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja poistui ”pakottavista syistä”

Yksi ennen äänestystä ulos marssineista on kaupunginhallituksen puheenjohtaja Sirkku Hildén (sd.).

– Oli sellainen pakottava tilanne, että jouduin poistumaan.

SDP:n Sirkku Hildén puhuu Lahden kaupunginvaltuustolle.
Kysyttäessä Sirkku Hildéniltä, onko hän itse Lahti Energian myynnin kannalla, hän toteaa kaupunginhallituksen puheenjohtajana ajavansa valtuuston päättämää linjaa. Kuva: Juha-Petri Koponen / Yle

Hildén ei kysyttäessä suoraan myönnä, oliko hän eri mieltä valtuustoryhmänsä kanssa energiayhtiön myynnistä.

– Kaupunginhallituksen puheenjohtajana toki olen ryhmälle tuonut esiin, että ohjausryhmän esitys ei ole aivan täyttänyt talouden tasapainohaastetta, minkä viranhaltijat ovat tuoneet esiin. Eli siitä puuttuisi vielä se viisi miljoonaa euroa.

Kokoomus kannattaa myyntiä

Kokoomuksen kanta energiayhtiön osittaisesta myymisestä hävisi illan kokouksessa.

Kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtaja Toni Putula huomauttaa, että SDP:n esitys noudatteli jo aiemmin saatua esitystä, joka jo valmistuessaan oli viisi miljoonaa euroa alijäämäinen.

Putulan mielestä hanke Lahti Energian osamyyntiä ei ole vielä täysin kuopattu.

– Itse asiassa valtuusto nimenomaan päätti aiemmassa pykälässä, että valtuuston käsittelyyn tulevat kaikenlaiset yritysjärjestelyt ja kumppanuusratkaisut, silloin kun ne koskevat Lahti Aquaa tai Lahti Energiaa.

Lahden kaupunginvaltuuston jäsen, Kokoomuksen Toni Putula puhuu valtuustolle.
Toni Putulan (kok.) mukaan kumppanuuksien selvittämistä Lahti Energian tapauksessa jatketaan. Kuva: Juha-Petri Koponen / Yle

Toni Putula kritisoi valtuuston tuoretta päätöstä ohjelmaksi, jossa kaupungin omaisuus ei tuota jatkossakaan.

– Se on sääli. Tällä esityksellä leikataan lapsilta ja nuorilta. Tämä oli poikkeuksellinen esitys SDP:ltä, joka yleensä on halunnut profiloitua sivistyspalveluiden puolustajana. Nyt he esittivät merkittävästi isompia leikkauksia kuin kaupunginhallitus pohjaesityksessään, suomii Putula.

Putula laskee, että soteuudistuksen myötä Lahden taloudesta katosi lähes 45 miljoonaa euroa.

– Monivuotinen tasapainotusohjelma tähtää siihen, että talous olisi tasapainossa kolmen tai neljän vuoden kuluttua. Mutta se vaatisi, että omaisuutemme tuottaisi paremmin.

Kokoomus haluaa erottaa kaupunginhallituksen

Kokoomuksen valtuustoryhmä teki lopuksi aloitteen perustaa tilapäinen valiokunta pohtimaan kaupunginhallituksen erottamista.

– Se on raju toimenpide, myöntää ryhmän puheenjohtaja Toni Putula.

Säästöohjelman veivaamiseen kyllästynyt kokoomusryhmä on sitä mieltä, että kaupunginhallitus on kyvytön tekemään johdonmukaisia esityksiä, joita valtuusto kykenisi hyväksymään.

Putulan mukaan valtuusto on useissa tilanteissa ilmaissut, että se ei luota kaupunginhallitukseen.

– Valtuuston pitää linjata strategisesti asioista. Kaupunginhallituksen tulee olla se operatiivisempi toimielin, joka toteuttaa valtuuston tahtoa.

Lahden kaupunginvaltuuston kokous.
Lahden kaupunginvaltuusto päättänee myöhemmin perustetaanko tilapäinen valiokunta kaupunginhallituksen erottamiseksi. Koko prosessi saattaa mahdollisine valituksineen kestää niin kauan, että vaalikausi ehtii päättyä. Kuva: Juha-Petri Koponen / Yle

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Sirkku Hildén (sd.) toteaa, että kaupunginhallituksen erottaminen valiokunnan kautta ei ole helppo ja nopea prosessi.

– Nähtäväksi jää, oliko tämä enemmän tuohtumusta valtuustossa tehdystä päätöksestä vai onko epäluottamus kaupunginhallitusta kohtaan loppujen lopuksi todellista, pohtii Hildén.

Kokoomusryhmän esitykseen valiokunnan perustamisesta tuli kokouksen aikana Toni Putulan mukaan yli 30 nimeä. Hän pohtii, että jotkut haluavat ehkä miettiä kantaansa uudelleen, joten nimien lopullinen määrä selvinnee myöhemmin.

– On aika merkittävää, että puolet valtuustosta on sitä mieltä, että tilapäinen valiokunta pitää perustaa ja kaupunginhallitus erottaa, summaa Putula.

Lahden hallintojohtaja Anu Valtavaara uskoo, että valiokunnan asettamisesta voitaisiin päättää 10. kesäkuuta valtuustossa. Aloite tullee käsittelyyn heti ensi maanantaina kaupunginhallituksessa.

Valiokunnan perustaminen vaatii valtuuston enemmistöpäätöksen. Jos valiokunta perustetaan ja se esittää kaupunginhallituksen erottamista, niin erottaminenkin vaatii valtuuston enemmistöpäätöksen.