Naton sotilaskomitean puheenjohtajan, amiraali Rob Bauerin mukaan liittouma on tällä hetkellä valmiimpi kuin koskaan reagoimaan mahdollisiin uhkiin, tulivat ne sitten mistä ilmansuunnasta tahansa. Vaikka Nato sai Suomen-jäsenyyden myötä tuhansia kilometrejä uutta rajaa Venäjän kanssa, Suomi tai Lappi ei ole Bauerin mukaan uusi painopiste Naton strategiassa.
– Venäjä on idässä, arktisella, Afrikassa, avaruudessa ja joka ilmansuunnassa. Ei voi ajatella, että Naton painopiste on vaikkapa nyt täällä pohjoisessa. Meidän pitää olla valppaana joka suunnalla. Mutta olemme siihen valmiimpia kuin koskaan, Bauer totesi keskiviikkona Rovaniemellä.
Bauer ei silti halunnut spekuloida, kuinka mahdollisena hän Venäjän hyökkäystä esimerkiksi jotakin Nato-maata kohtaan pitäisi.
– En ole Venäjän presidentti, joten en voi spekuloida mitä hän tekee. Olemme kuitenkin nähneet, mitä tapahtui Ukrainassa.
Bauer myös muistutti Venäjän vuonna 2021 esittämästä ajatuksesta, jonka mukaan vuoden 1997 jälkeen Natoon liittyneiden jäsenmaiden pitäisi vetäytyä liittoumasta.
Naton sotilaskomitea on tällä viikolla ensimmäistä kertaa Suomessa. Sotilaskomitea on Pohjois-Atlantin neuvoston ohella puolustusliiton tärkeimpiä työskentelyelimiä ja sen puheenjohtaja on puolustusliiton korkein sotilashenkilö. Käytännössä mikäli Venäjä hyökkäisi johonkin Nato-maahan, Bauerin johtama komitea tekisi jäsenmaille esityksen sotilaallisista vastatoimista.
Päätös esikunnasta tulee vuoden lopulla tai ensi vuoden alussa
Bauerilta kysyttiin Rovaniemellä myös Suomen mahdollisesta siirtymisestä Naton Norfolkin esikunnan alaisuuteen. Norfolk on yksi kolmesta Naton yhteisoperaatioesikunnasta.
Toistaiseksi Suomi ja Ruotsi kuuluvat Hollannissa sijaitsevan Brunssumin yhteisoperaatioesikunnan alaisuuteen. Pohjoismaista vain Norja kuuluu Norfolkin alaisuuteen.
Pohjoismaiden toive on päästä saman komennon alle, ja se olisi juuri Norfolk. Esimerkiksi tasavallan presidentti Alexander Stubb on kertonut Suomen tavoittelevan sitä, että kaikki Pohjoismaat olisivat Natossa juurikin Norfolk-ryhmässä.
Myös puolustusministeri Antti Häkkänen vieraili toukokuussa Norfolkissa. Häkkäsen mukaan siirtyminen on kuitenkin mahdollista vasta, kun Norfolk on riittävän vahva vastaanottamaan Suomen ja Ruotsin.
Bauerin mukaan tämän hetkisten visioiden mukaan Suomi ja Ruotsi liittyisivät juuri Norfolkin alaisuuteen.
– Päätös tästä asiasta tehdään tämän vuoden lopulla tai ensi vuoden alussa, Bauer sanoi.
Asiasta pitää sopia myös poliittisesti Nato-maiden kesken.
Miten yhteinen puolustus toimisi?
Komitea on tutustunut Lapin vierailullaan muun muassa Rovajärvellä käynnissä olevaan Northern Forest 24 -harjoitukseen. Harjoitus on yksi lukuisista keväällä käynnissä olleista kansainvälisistä sotilasharjoituksista Lapissa. maaliskuussa Suomi oli mukana Norjan johtamassa Nordic Response 24 -harjoituksessa. Harjoituksen skenaariossa liittoumaa vastaan hyökätään, jonka seurauksena Naton perustamissopimuksen viides artikla on aktivoitu velvoittamaan liittouman jäseniä puolustamaan hyökkäyksen kohteena olevaa aluetta. Molemmat harjoitukset kuuluvat isoon Steadfast Defender -harjoituskokonaisuuteen.
Bauerin mukaan vierailun tarkoituksena on ollut tutustua siihen, kuinka Suomen puolustus toimii, ja kuinka Nato-maat yhdessä voisivat puolustaa Suomea mahdollisen vaaran uhatessa eli käytännössä, kuinka artikla viisi voisi toteutua Suomessa.
– Te ette ole enää koskaan yksin. Suomella on 31 ystävää ja liittolaista, jotka suojelevat Suomea vaikka mikä tulisi, Bauer sanoi.